RIPPIKEHOTUS 28.9.-03
Tänään aihe on . Miksi rippikehotus? - Jotta pelastuisimme syyllisyydestä, häpeästä ja kuolemasta!
Alussa oli Galilean juutalainen Jeshua. Hän saarnasi Jahven valtakuntaa köyhille Israelin kansan alueella. Perjantaina pastorit, poliitikot ja maisterit hirttivät hänet rikollisena Golgatan mäntyyn. Juutalaiset ystävä-apostolit olivat eri mieltä. He alkoivat saarnata Jeshuaa Jahven Voideltuna Poikana, Israelin Kuninkaana, Mashiah`na. Seuraavassa vaiheessa lähetys levisi Israelista ulkomaille ensin juutalaisten, sitten kreikkaa puhuvien hellenistien keskuuteen. Siten siirryttiin juutalais-kristillisestä vaiheesta pakana-kristilliseen. Se merkitsi: 1. Julistavasta Jeshuasta oli tullut julistettu Jeesus! 2. Jeshualla oli ollut Jahven valtakunta mutta syntyikin Jumalan kirkko! 3. Kirkko ristiinnaulasi uskon juutalaisen juuren!
60-luvulla juutalaisen Paavalin tulkinta voitti. Voittajakirkon viitoittama tie tuli pysyväksi kreikkalais-roomalaisella alueella, 300-luvulla syntyi keisarin valtio-kristillinen kirkko. 4. Kirkko heitti ulos juutalaiset, juutalais-kristityt ja muut perinteet. Nuo loukkaukset koteloituivat lopullisesti kristinuskoon ja vaikuttavat meissäkin!
Paavalista alkaen kirkon opissa puhuttiin kreikan käsitteillä Jeesus-Khristus-Messiaasta, jota juutalainen Jeshua ei ollut eikä tule koskaan olemaan! Jahve korvattiin nimettömällä Theos`lla, yleisellä Jumalalla. Sitä Jeshuan Abba-Isukki, Jahve, ei ollut eikä tule koskaan olemaan. Paavalin oli ulkomailla pakko puhua maan kielen ja ajattelun mukaan, jotta kuulijat olisivat ymmärtäneet. Kreikkaa puhuvat roomalaiset eivät tajunneet Jeshuasta, Jahven Voidellusta Pojasta, Israelin Kuninkaasta, Mashiah`sta mitään, koska heillä ei ollut sellaista. Jeesus-Kristus ymmärrettiin Logokseksi mutta Paavali tarkoitti eri asiaa, Jeshuaa. Siksi pää tipahti pyövelin roskikseen!
Tämän päivän Paavin kirkko, Ortodoksinen ja Luterilainen kirkko, Vapaat suunnat elävät hellenisti-roomalaisesta perinteestä. Keisari politikoi myrkyn kirkon siemeniin, nyt näkyvät epähedelmät! Voidaan sanoa, että Jahven Henki putsattiin pois kristinuskosta ja Jeshuan tilalle tuli kirkon teoria Jeesuksesta!
Teillä kristityt srk:issa on kulttuurin Jeesus-Khristus-Messias, jota Jeshua-Jahven Voideltu-Mashiah ei ole. Te uskotte yleiseen nimettömään Jumalaan, jota Jahve-Jöhuah-Jehova ei ole. Jotta te pelastuisitte, teillä on ikuisuuden edessä yksi vaihtoehto, yksi ainoa Tie, Ovi! Hän on juutalainen Jeshua! Kreikkalainen Jeesus-Kristus-Messias ei teitä pelasta, vaikka miljoonat ovat uskoneet! Ainut tie taivaaseen kulkee Jeshua-Jahven Poika-Mashiah kautta yhteydessä juutalaisiin! Heidän Raamattunsa Jahve lähetti kansoille Valkeuden!.
Jotta me Israelin ulkopuoliset pelastuisimme syyllisyydestä, häpeästä, kuolemasta, meidän on luovuttava antisemitismistä, juutalaisvihasta. Jotta pelastuisimme, meidän on jätettävä isä, äiti, srk, pastori, maisteri, oma henki ja ruumis, ja seurattava Jeshuaa! On aihetta tunnustaa synnit:
Outokumpu 6. syyskuuta 2003 / Jorma Luostarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti