Outokumpu lauantai, 13. joulukuuta 2003

Terve, Mirja

Kiitämme Liisan kanssa kaikesta Sinun ja Reinon taholta tulleesta rakkaudesta meitä ja meidän perhettä kohtaan! Tämä kaikki on ainakin pieneksi hetkeksi herkistänyt minuakin tämän ihmiselämän keskellä. En osaa kuin pyydellä anteeksi, jos en ole osannut Teitä Teidän vaivoissanne riittävästi ymmärtää. Onhan se ollut niin suurta ja lähes loputonta tuskaa se Teidän taistelunne sairauksien kanssa. Toinen ihminen kun sen tajuaa, ei jää kuin syyllisyys, koska ei pysty mitenkään oikeasti auttamaan.

Nyt se sitten, Mirja, jollakin tavalla oikeastaan tästä vasta alkaa. Kaukaisemmat ihmiset kiirehtivät omille työpaikoilleen ja omille suruilleen ja ovat taipuvaisia unohtamaan muut, myös Sinut. Varustaudu, Mirja, siihen. Läheiset jäävät tukemaan - loppuun asti!

Minäkin olen heikko, siksi uhoan uskoa. En tarkoita tehdä pahaa. Minusta on järkyttävää, toisaalta elää, toisaalta kuolla, koska järjellisesti ottaen mitään meistä ei jää. Moni kokee anteeksiantamatonta vääryyttä ja loukkausta täällä kovuuden maailmassa. Rakkaus ihmisten kesken on harvinaista eikä kukaan voi toista pelastaa! En ymmärrä näitä! Reino oli oikeassa: Vain lempeä Jumala voi meidät pelastaa!

terveisin Jorma

maan mato