maanantai 17. heinäkuuta 2023

 

KRISTINUSKON KUMMALLISUUDET


Kristinusko ja usko Jeesukseen ovat 2 eri asiaa. Kristinusko on kulttuuriperinteen laitos. Usko on sydämen yhteyttä historialliseen juutalaiseen profeettaan, Jeshuaan.

50-luvulla Rooman valtakunnassa Paavalin perinne syrjäytti uskon juutalaiset juuret. Hellenistisissä srk:issa puhuttiin voittajien käsitteillä Theos`sta, Jumalasta, ja Jeesus Messias Khristoksesta, vaikka hänen aramean nimensä oli Jeshua. Hänen Abba-Isänsä oli Israelin Jahve ja hän oli omilleen Mashiah. Käännössanoihin tuli vieras merkitys! Kreikkalaiseen tyyliin meilläkin on yleinen nimetön Jumala (Theos).

Kristinusko omaksui Rooman antisemitismin, juutalaisvihan. Se oli päivän politiikkaa ja siirtyi Raamatun kirjallisuuteen. APT:ssa syytetään juutalaisia Golgatan hirttämisestä, vaikka Jahve sanoo, että Adam = ihmiskunta tappoi. Ihmiset teloittavat ensin Jahven Voidellun, sitten ne jotka häntä julistavat! Erityisiä rikollisia ovat pastorit, maisterit ja päättäjät. Perinneuskolliset rakensivat myös Hitlerin polttouunit! Totuus ei sovi paavin ja piispojen politiikkaan, koska kansa rahoittaa!

Jeshuan oma julistus ja julistus hänestä ovat 2 eri asiaa. Ne ovat UT:ssa sisäkkäin. Jeshua julisti kansalle Jahven köyhien valtakuntaa mutta syntyi rikkaiden kirkko ulkomaille! Jahven kylvöstä kasvoi epähedelmä!

Alkukirkossa suullinen perinne kiteytyi UT:n kirjoiksi, käytettiin ei-juutalaisia käsitteitä. Niillä saarnattiin lähetystyössä. Valtion uskontopolitiikka ei tarvinnut juutalaisten Jahvea. Hän nimittäin ei inkarnoidu ihmiseen, ei kuole eikä ylösnouse. UT:ssa näkyy organisoituvan kirkon identiteettikriisi! 2000 v. kestänyt toipuminen on kesken. Kirkkolaitokset ovat mahdottoman oppiykseyden kompromisseja!

Juutalaiset apostolit eivät pitäneet Mestaria siinä merkityksessä jumal-ihmisenä ja jumaluuden 2. persoonana kuin kirjattiin keisarin Nikaiassa v. 325. Jeshuan omille Jahve oli kuolematon luonnon Jumala, joka puhui inspiroitujen profeettojen kautta pojalleen, Israelille. Omille myös Mestari oli Jahven Poika, kuninkaallinen Mashiah. Hän palauttaisi Daavidin valtakunnan paratiisiin asti, jossa nyt asuu Saddam Hussein. Kirkon päälinja ajoi jo alussa nuo juutalais-kristilliset kirkot ulos!

Voittajakirkkojen historiassa yksinkertainen Totuus villiintyi omille teilleen ja mustasi Israelin kansojen Valona! Uskontohistoriallisesti myös muslimit ja arabit ovat Abrahamin perillisiä, suomalaisista ei puhuta mitään! Muslimit palvovat Allahissa Jahvea! Tänään kristitty Amerikka jatkaa 1400-vuotista ristiretkeä muslimeja vastaan yhteisessä paratiisissa.

Oman aikansa kohukirjoitus (JH 20:31) tarjoaa rauhaa: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.”

Kirjoittaja ei aavistanut miten pieleen Totuus menisi!

Outokumpu 4. elokuuta 2003

Jorma Luostarinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KUOPION TUOMIOKAPITULI ANTAA SEURAKUNNALLE LUVAN SUHTAUTUA PAPPIIN MIELIVALTAISESTI ( Tekoälyn kuivaa tarinaa muokattu hieman ja lisätty )....