maanantai 17. heinäkuuta 2023

 


  JOHDANTOSANAT RIPPIIN 2



Meillä on yleisaiheena .

Ymmärrätte, ettei mistään yleisaiheesta voi saarnata.

Rippisanat johdattavat meidät Jeesuksen luo, hänen kärsimykseensä. Siihen me olemme syyllisiä: Päästämme Barabbaan ja vaadimme Mestarin pois. Jumalan sanasta jokainen voi lukea mitkä ihmisryhmät erityisesti ovat Vapahtajaansa vastaan: rikkaat, kylläiset ja iloiset. Yhteiskunnan rikkailla on rahaa, valtaa ja arvovaltaa, joka vähentää Jeesuksen merkitystä. Siksi hän sanoo heille, jotka luulevat jotakin olevansa: Voi teitä!


Kylläiset ja iloiset ihmiset edustavat yhteiskunnan ja kulttuurin perusarvoa. Suhteessa Jeesukseen se on pahuutta, koska se vähentää Jumalalle kuuluvaa kunniaa. Hänen edessään hyviltä tuntuvat arvot paljastuvat sepittelyksi: Oikeaksi sanottu onkin vain vahvemman oikeutta; kristilliseksi uskottu onkin Jumalan tahdosta luopumista!


Kun ihminen katselee Golgatan maisemia, hän paljastuu syylliseksi. Juuri hän tuomitsee Jumalan Pojan;

ei usko; rakentaa todellisuuden - ilman Jumalaa. Niin kävi Paavalille ja Marialle. Kun he tulivat uskoon, he tulivat syyllisiksi ja sitten Jeesus tuli suureksi auttajaksi, pelastuksen Jumalaksi. Ennen uskoon tuloaan he luulivat asioiden olevan melko hyvin - ihmisten kesken ja suhteessa Jumalaan. Jeesuksen kohtaaminen Golgatalla poisti itsestäänselvyydet!


Rippiä tarvitaan, jotta sinunkin pimeä tahtosi paljastuisi. Silloin huomaat, että Jumalan valtakunta on luonnolliselle ihmiselle jotain hyvin vaikeaa. Luonnollinen ihminen kokee, että Jeesus ja sanoma hänestä loukkaa. Mutta kun ihminen tulee uskoon, tunnustaa syntinsä, hän alkaakin rakastaa yksin Totuutta. Hän tulee köyhäksi mutta Jeesuksesta rikkaaksi. Ylpeä ihminen ei halua olla köyhä ja menettää pelastuksen.


Jumalan valtakunta on ihmeellinen lahja. Se on köyhien, nälkäisten ja murheellisten koti, jossa Jeesuksesta tulee suuri Poika Isänsä suosikkina. Uskovaiset ovat Isän lapsia, veljinä ja sisarina. Sen tajuavat vain ne, jotka kovassa maailmassa tehdään huonommiksi, ylenkatsotuiksi, portoiksi ja publikaaneiksi, kuten sanassa sanotaan. Heidän halveksijansa saavat tuomion.


Evankeliumi ei tarkoita mitään lupsakkaa löhöilyä. Armo lämmittää meidät syyllisiksi, näyttää mihin sitä tarvitaan. Evankeliumin armo on Jumalan valtakunnan taistelusana, joka paljastaa missä ihminen, aadam, menee. Evankeliumi tarjoaa Armahtajaa armottomalle ihmisraukalle!

Menestyneet, mitaleita saaneet ja sivistyneet ihmiset saavat tyrmäysiskun evankeliumista, suuttuvat siihen ja hirttävät sekä Jeesuksen että hänen asiansa. Siten kulttuurin hyvä ihminen valitsee helvetin. Se on siellä missä ihmistä palvotaan ja Jumalaa pidetään lisukkeena!


Yhteiskunnan ja kulttuurin jäseninä me olemme kaikki helvetissä. Kellekään meistä ei Jeesus ole suurinta elämässä; millekään instituutiolle ei Jeesus ole korkein Totuus, jolla perusteltaisiin oikea ja väärä; yhteiskunnan normaali-ihmisen määrittelevät ateistiset virkamiehet. Heidän armoillaan ovat ne, jotka puolustavat Jeesuksella elämänsä oikeutusta. Lasten kasvatuskin perustuu helvetin arvomaailmaan. Siinä lapsia toivotaan Jumalan paikalle: elämän hallitsijoiksi, korkeiksi päättäjiksi ja maailman historian säätelijöiksi. Jeesus ei ole muotia siellä missä uskotaan rabbeja: maistereita, professoreja ja tiedemiehiä.

Kaikki pahuus johtuu siitä, että ihminen lymyää pois Jumalasta joka sanoo: Sinun on kuolemalla kuoltava; sinä tulet maaksi jälleen!

On aihetta tunnustaa synnit: ---------------.


Outokummussa tiistai, 26. maaliskuuta 2002 08:41

Jorma Luostarinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KUOPION TUOMIOKAPITULI ANTAA SEURAKUNNALLE LUVAN SUHTAUTUA PAPPIIN MIELIVALTAISESTI / a. ( Aluksi tekoälyn yleistarinaa muokattuna ). Tuom...