perjantai 9. tammikuuta 2026
----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 183.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN MUUTTAA KRISTINUSKOA SÄILYMÄÄN---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
----Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning”, 1952---
----UT:N KIRJURIT LOIVAT JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMAN OTSIKOLLA ”JESHUA” 41.-------
-----Edellä kirjoitin Enon ajan kokemuksista epäluottamus-pirun srk:ssa 50 v sitten
-----Miten syvälle minään ne painuivatkaan
-----Näennäistasolla esim. khra:n johtamissa työntekijäkokouksissa oli kohtalainen ilmapiiri
-----Itse tottuneena avomielisyyteen haistoin epäluottamuksen ja jouduin osittain sulkeutumaan
-----Kerroin Enossa kuten Outokummussakin avoimesti menneisyydestäni mutta kukaan ei tukenut
-----Kun kukaan ei kertonut itsestään vaan jostain toisesta, en samaistunut mihinkään ryhmään
-----Työkaverit nimenomaan työntekijöinä jäivät vieraiksi 30 pappisvuoden aikana
-----Jotkut tulivat lähes ystäviksi kahdenkeskisissä kohtaamisissa, kun he avasivat ”salaisen arkkunsa”
-----Koskaan 30 v aikana ei tullut ilmi, että joku työkaveri olisi puolustanut minua asiaan vaikuttavasti
-----Jos sellaista olisi tapahtunut, olisin sen kokenut
-----Enon khra piti joitakin toisilta tietämättömiä pienryhmäkokouksia omilleen ja sai tarvitsemaansa tukea
-----Tiedän, että joku lukijani pitää tarinaani höpö-höpönä, siitä vaan
-----Minähän asiani ilman ketään tiedän, kun olen sen läpi käynyt satoja kertoja 30 v aikana
-----Etsin kuuntelijan, sielunhoitajan, terapeutin, etten suututettuna itse ”polttaisi” virkaani
-----Esim. Outokummussa käytyäni 16000 kotikäyntiä viran lisäksi en saanut järjestelmältä mitään tukea
-----Enon Uimaharjussa aloitin kotikäynnit piispavirka Kortekankaan ehdotuksesta
-----Koin menestyväni hyvin ja ihmiset sallivat ”kulku-ukon” ovelleen ennakolta sopimatta
-----Khra tuli pian epäilevälle kannalle eikä tukenut ansiokasta työtäni
-----Olihan selvää, että saatuaan papin keittiön pöytään he utsivat srk:n asioita
-----Kaikista asioista keskusteltiin avoimesti talonväen ehdoilla
-----Sehän on sielunhoidon/terapian peruslähtökohta, että asiakas itse virittelee ja ratkoo asiansa
-----Pappi-terapeutti-sielunhoitaja on aktiivisesti läsnäoleva sivustaseuraaja
-----Ongelmainen vastaa elämästään
-----Khra:n ymmärrettävä epäluuloisuus alkoi vähitellen näkyä, koska hän sai korviinsa juoru-kaikuja
-----Hallitsevat tahot olivat määritelleet minut epä-kelpoksi srk:lle ja nyt menestykseni kodeissa piti tuhota
-----Kun minä olin hyvä kotikäynneillä, joita muut papit eivät pystyneet tekemään, minun oli poistuttava
-----Sama asetelma oli 25 v Outokummussa tehtyäni ne 16000 kotikäyntiä srk:lle ilmaiseksi
Okussa 9.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1481 blogia
----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 182.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN MUUTTAA KRISTINUSKOA SÄILYMÄÄN---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning”, 1952---
------UT:N KIRJURIT LOIVAT ”JESHUA”-NIMISEN JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMAN 40.-------
-----Nyt 50-vuotta myöhemmin ajatus-elämys palaa ”Uimaharjun pappi” -aikaan v -78-82
-----Vasta jälkikäteen saan jotain logiikkaa pitkään matkaan
-----Paljolti johtuu tietenkin minusta, että tulin Outokummussa kohtaamaan entisten tapaisia kysymyksiä
-----En ota syykseni mitään enkä syytä itseäni: Pidän itseäni vilpittömän rehellisenä
-----V 1986 aloitin kulttuuriantropologien ja psykologien opinnot Joensuussa fil. maist. tutkintoon
-----Eräs oppilaiden ja järjestelmän kiusaama opettaja sanoi luennoillaan, että ”kukaan ei voi kieltää itseään”
-----Häntä oli kiusattu mm. Ilomantsin Mekrijärven matkasta
-----Oppilaat olivat ilmiselvästi käärmeissään opettajansa edessä/ Minulle hän oli ystävällinen Ilosaaren kurssilla
-----Nuo sanat jäivät mieleeni, koska koin hienon hienoa kiusaamista ylimääräisenä opiskelijana
-----Luennoilla ja kahvilassa näin Enon aikaisia nuoria, joille olin pitänyt 4 v aikaisemmin rippikoulua
-----Jotenkin se vain välittyi minulle pakollisissa kohtaamisissamme ”kohinana”
-----Aluksi he tervehtivät mutta eivät sitten vastanneet tervehdykseen
-----Sain opinnot suoritettua Outokummun viran ohella kiitettävillä arvosanoilla ja jatkoin Helsingissä
-----Olin kuullut jo Enossa, että lestadiolaisilla oli omat konstit savustaa pappeja ja heistä eronneita
-----Pidin sitä jotenkin luonnollisena, koska olin saarnoissa viitannut lestadiolaisiin rivien välissä
-----Asian toinen puoli oli se, että he kiusasivat minua kaikin laillisin ja laittomin keinoin – khra Pesosen luvalla
-----Nuo kokemukset eivät olleet kuvittelua / Vasta myöhään tajusin, että taustapiru oli Kuopion tuomiokapituli
-----Jotkut samoilla luennoilla käyvät kertoivat yhteisessä autossamme siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet
-----He kysyivät empaattisesti jaksamisestani ja siitä mitä tuumaan/ Toimitin heillä pian lapsen kasteen
-----Enon ihmiset siirsivät siis sen aikaiset srk:n ongelmat opiskelijoiden mukana Joensuuhun
-----Kohteena olin minä, joka olin vaikuttanut minällä ja papin työllä srk:n ihmisiin
-----Se oli tarkoituskin alussa ja lopussa – pappisvirasta erottamiseen saakka v 2006 - oppisyistä
-----Psyykkinen ilkeä voiman siirto jatkui aina Outokumpuun asti, jossa olin kappalaisena v 1982 alkaen
-----Khra Pesosen rouva oli valmiiksi tiedottanut k-neuvostoa, kun olin muuttamassa: ”Nyt saatte hankalan miehen”
-----Vaimolle oli joku tuttu kertonut/ Olin leimattu pysyvästi ”Enolla” pappisurani loppuun asti
-----Enon mieskuoron nokka Lauri Palosuo kävi kuoronsa kanssa meillä kylässä kertomassa samat juorut v 1982
-----Enossa ennen lähtöäni khra Pesonen sanoi, että ”älä hae töitä Joensuun rovastikunnasta, ei tule onnistumaan”
-----Tämä ajatusmatka on 1 esimerkki siitä, miten Kuopion tuomiokapituli hallitsee pappia ja srk:n vakautta
-----Tkli piiloutuu ”Putinin bunkkeriin” ja kestää vuosikymmeniä, ennen kuin pappi näkee sen
Okussa 9.1. 26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1480 blogia
torstai 8. tammikuuta 2026
----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 181.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN KORJAA KIRJASSA 2025 KRISTINUSKON---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning”, 1952---
----------UT:N KIRJURIT LOIVAT ”JESHUA”-NIMISEN JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMAN 39.--------------
-----Enon aika oli, aivan kuten khra sanoi, monella tapaa sisään kirjautumista alalle
-----Hän oli 20 v vanhempi, ollut nuorena siellä apupappina ja saanut khran viran kauan sitten
-----Hän oli ”lyönyt itsensä läpi” eli tullut yleisesti tutuksi sekä nuorena että vanhana
-----Minä taas Kuopion kaupungin kasvattina olin itsellekin ilmestys uudessa vanhoillisessa maaseutupitäjässä
-----Olin asunut ikäni köyhien vuokrakasarmeissa ja tottunut kerjäämään asioita vanhemmilta ja yhteiskunnalta
-----Nyt asuin pienen rivitalon talvella kylmässä yläkerrassa ”papin asunnossa” eli pappilassa perheeni kanssa
-----Kaikki oli uutta lähiyhteisössä: naapurit, tavat, tyyli, perinne, papin status, jne.
-----Uimaharjua ennen olin ollut 3, 5 kuukautta Suonenjoen pappina, sitten 3 v virkavapautta opintoja varten
-----Sinä aikana menin naimisiin, olin tilapäistöissä ”nokalla” vartijana, sairaalassa, rakennuksilla, opiskelin lisää
----- Siirtyminen äkkiä moniin uusiin statuksiin oli aluksi jännittävää mutta myös pelottavaakin
-----Mikä olisi roolini Enossa, miten minuun suhtaudutaan ja miten jaksan erilaisissa ristiriidoissa
-----Työtä tehdessä opin vähitellen tuntemaan itseäni ja osittain mukautumaan lähipiiriin ja ympäristöön
-----Nyt 50 v myöhemmin ajateltuna ontuvaksi ja laihaksi se aika jäi: montaa ystävää en kaipaa
-----Srk:n ihmiset ajattelevat vain omia ja läheistensä asioita: pappi saa tulla omillaan toimeen
-----Asia on niin, että tiedekunta ei antanut mitään valmiutta papin arkiseen työhön
-----Teologiaa kyllä kaikessa laajuudessaan opetettiin mutta sillä oli vain vähän käyttöä
-----Kussakin srk:ssa edetään sen perinteen mukaan paljolti khran ja k-neuvoston ohjatessa perinnettä eteenpäin
-----Uuden papin ainoa vaihtoehto on enimmäkseen sopeutua vallitsevaan järjestelmään
-----Pesonen oli luonteensa mukaisesti siihen sopeutunut ja siksi vaati minultakin ”Enon perinteen” tyyliä
-----Minä en sitä ennestään tuntenut kuin vasta kantapään kautta päivä päivältä
-----Uutta ja ihmeellistä minulle oli, että olin koko ajan passiivisen /aktiivisen kyttäyksen alainen
-----Minut tunnettiin pitkästä tukasta ja ajelustani vihreällä rättärillä ympäri pitäjää
-----Khra ja toiset työntekijät toivat terveisiä, että minut oli nähty milloin missäkin
-----Tuntui siltä, etten saanut olla rauhassa missään
-----Khra oli lääninrovasti ja kirkolliskokousedustaja, joten piuha Enosta Kuopion tuomiokapituliin oli lyhyt
-----Okussa 8.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1479 blogia
----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 180.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN KORJAA KIRJASSA 2025 KRISTINUSKON---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning”, 1952---
----------UT:N KIRJURIT LOIVAT ”JESHUA”-NIMISEN JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMAN 38.--------------
-
-----Edellä esitetyt muistot ovat Uimaharjun ajalta 1978-1982, jolloin olin Enon srk:n virallinen apulainen
-----Se oli 2. työpaikka Suonenjoen kesäpappikauden jälkeen, siis vähällä kokemuksella
-----Khra sanoikin, että minulla ”on täällä sisäänajovaihe” alalle
-----Myöhemmin kävi ilmi, että sanamuodossa oli ennakkoviesti lyhytaikaisuuteeni paikkakunnalla
-----Hänen silmissään srk:n edustajana minulla ei ollut realistista käsitystä papin työstä
-----Muutamassa viikossa jotkut olivat määritelleet minut miinuksella selkäni takana lopullisesti
-----Realismi alkoi näkyä ja jo parissa viikossa, kun ”painoin” yli 8 tunnin työpäiviä 1 vapaapäivä/ viikko
-----Sitä ennen oli leppoisaa aikaa työnnellä lastenvainuja ympäri kyliä, mutta se unelma jäi sikseen
-----Nyt kun ajattelen asioita 50 myöhemmin, näkökulma on hyvin toisenlainen
-----50 vuodessa ihminen muuttuu jonkin verran, ainakin iän ja jaksamisen puolesta
-----Tietoa alalta on tullut moninkertaisesti ja tietysti työkokemusaika pappina 30 v
-----Koko työajan koin itseni aika muukalaiseksi kirkon palveluksessa
-----Kun Riekkinen kiitteli kirjeen lapulla ”kirkkomme palveluksesta” 50-vuotiaana, se enemmän kuvotti
-----Khra Miettinen onnitteli kirkon kappelissa työntekijäkokouksessa
-----Muistan hänen kylmän katseensa ja työkaverien neutraalin apatian
-----Khra oli jo silloin tehnyt tuomiokapitulin siunauksella monta kantelua ja työkaverit antoivat mennä
-----Sellaisen rumpan jälkeen ei pitäisi isommin tulla sieltä päin onnittelemaan
-----Arvet olivat jo siinä vaiheessa niin syvät, etteivät ne korjautuneet kahvikupposella
-----Outokummussa innokkaat kantelijat, khra ja k-neuvosto tekivät kanteluita yhteensä 16 isompaa
-----Enon aikoina khra Pesonen antoi viitteitä, että saarnani eivät sovi Enoon
-----”Me emme tee kanteluita, toiset hoitavat”
------Se oli kova sana, ajatellen saarnojen takia, jotka perustuivat Raamatun eksegetiikan harrastukseen
-----Joensuun lääninrovastina hän valmisti tulevan tieni Okun kappalaisena v 1982-2006
-----Niin kauan minulla meni jokseenkin hyvin, kunhan vain en puhunut UT:n tekstien Jeesuksesta
Okussa 8.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1478 blogia
keskiviikko 7. tammikuuta 2026
-----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 179.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUSKON---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning” 1952 avaa---
----------UT:N KIRJUREILLE JESHUA-KOOSTE OLI AIKANSA JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMA 37. -------------
-----UT:n Jeshuasta on vaikea sanoa oikeastaan mitään nyt 2000 v myöhemmin
-----Kymmenet tuhannet kirkot puhuvat itsestään selvästi Jeesuksesta, joka ei ole UT:n juutalainen Jeshua
-----Näin ollen, ja se tiedetään historian tutkimisesta, Jeesus jää epämääräiseksi hahmoksi
-----Uskovaisten kokemuksessa ja heidän kesken sana Jeesus tarkoittaa jotain itsestään selvää
-----Sitä ei kuitenkaan sen tarkemmin määritellä eikä saa määritellä: Ehkä ei haluta, ehkä ei osata
-----Tavallisesti Jeesuksesta mölytään suurella äänellä teltoilla ja joidenkin kristittyjen kokouksissa
-----Sisäryhmäläiset hyväksyvät keskuudessaan voimakkaita ”todistuksia”
-----Sen sijaan tilaisuuteen saapuva muukalainen voi hämmästellä ilmapiiriä
-----Häntä tarkkaillaan ja hänen on viisainta olla hiljaa – ainakin aluksi
-----Vaatii vuosien määrän, ennen kuin muukalainen tuntee viihtyvänsä uusien ihmisten parissa
-----Koska uskonnossa pelataan selkäytimellä, uudessa yhteisössä syntyy yllättäviä kokemuksia
-----Ne jotka ovat syntyneet yhteisöön saavat toimia ja ajatella vapaammin kuin uudet tulijat
---- Olen kokenut, että pienissä uskonyhteisöissä tosiaan ajatellaan lähinnä selkäytimellä
-----Yhteisössä ei saa tehdä havaintoja puoleen tai toiseen vaan on tuettava kaikin keinoin vallitsevaa tilaa
-----Jokaisessa yhteisössä on johtaja, jota pitää kunnioittaa niin kauan kuin hän on johtaja
-----Jos kannatusta ei ole tarpeeksi ja johtaja on riippuvainen mielipiteistä, poislähtö pelastaa terveyden
-----Mieleeni tulee helluntailaisten ja lestadiolaisten kokoukset Outokummussa ja Enossa
-----Enossa ollessamme v 1978-1982 törmäsin joihinkin ”Herra-Herra” -raamattu-opistolaisiin
-----En kokenut heidän Herraansa tarpeelliseksi vaan paatos hänestä enemmän kuvotti
-----Uskosta väittelijät olivat ihan mukavia ihmisiä, kunhan ei puhuttu uskosta
-----Kävimme Joensuun Reijolassa heidän luonaan mutta eriuskoisuus erotti sydämet
-----Yritin lähestyä heitä asian eri puolilta mutta ei meistä tullut ystäviä: Jeesus-usko erotti
-----Nämä muistot ovat Uimaharjun ajalta 1978-1982, jolloin olin Enon srk:n virallinen apulainen
-----Silloin olin 2. työpaikassa Suonenjoen jälkeen ja siis aika vähällä pappiskokemuksella
-----Lääninrovasti-khra sanoikin, että minulla oli ”sisäänajovaihe” kirkon töihin. Jäin miettimään
-----Sillä hän tarkoitti jotain sellaista, että minulla ei ollut realistista käsitystä pappina olemisesta juuri Enossa
Okussa 7.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1477 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 177.---
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUSKON---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning” 1952 avaa---
---UT:N KIRJUREILLE JESHUA ON AIKANSA JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMA---
--------------------A-JUUTAL. JESHUAN YMPÄRILLÄ------------------ B. KIRKON JEESUKSEN YMPÄRILLÄ/ 35.
---Jeshua: ensimmäiset viimeiseksi/ viimeiset ensimmäiseksi---Kirkossa arvokkaat istuvat etupenkissä
---Jeshua käänsi arvot nurin---------------------------------------------- -Kirkon arvot = yhteiskunnan arvot
---Papit etuineen eivät uskoneet: hirteen saasta---------------------Samoin kirkon papit virkaa tehdessä
---Poliitikko-fariseukset politikoivat Jeshuan hirteen----------------Samoin kepu k-neuvostossa S. Heikkilän
---Maan hallitus-sanhedrin eka Herodeksen ryyppyjuhlissa-------Piispa-virka näkyy itsenäisyyspäivän linnassa
---Korkein oikeus-sanhedrin antaa korkeimman tuomion----------Piispan tkli papille tunnuksen vastaisuudesta
---Sanhedrin-yliopisto painaa Jeshuan köyhät kurjemmiksi-------Piispa panee srk:n kivittämään ja menee piiloon
---Rabbi maisterit viisastelivat alhaista Jeshuaa-------------------- -Okun opettajat pappia kantelukierteessä
---Pappi koki Jeshuan järjestyksen järjettömäksi------------------- -Samoin antisemitistinen Ev.-Lut. kirkko Okussa
---Yli-pastori koki Jeshuan järjen yht. kunnan vastaseksi-----------Samon tkli:n yli-rovasti
---Kaifas näki Jeshuassa hullun miehen---------------------------------Samoin kirkon attasea eksegetiikkaa lukeneen
---Hannas hännysteli liepeissään kuninkaan karkeloissa-----------Samoin piispa-virka tunteettomana viranomaisena
---Sotilaat pistivät viimeiset viinat viimeiseen kellariin-------------Tuomiokapituli viimeiset kantelut asessorin mappiin
---Jeshuan logiikka ei toimi Golgatalla: ensimmäinen viimeinen/Kirkko ei koskaan ole seurannut Jeshuaa
---Jeshuan arvoihin ei viranomainen uskonut------------------------Okun uskovainen vannoo piispaviran nimen
---Jeshuan arvojärjestys ei toiminut yhteiskunnassa---------------Kirkko huolehtii, ettei toimi meilläkään
---Ensimmäiset tulevat viimeiseksi UT:n lehdillä---------------------Kirkon vessapaperissa
---Ensimmäiset viimeiseksi kirjurin päässä----------------------------Okun uskovaisen postillan luennassa
---Viimeiset ensimmäisiksi Jeshuan porukassa-----------------------Kirkossa ei koskaan 2-regimentin opin takia
---Viimeisille etusija UT:n lehdillä--------------------------------------- Kirkossa viimeiset rovot Purran köyhiltä
---Jeshua Herodeksen viimeisenä viimeiseen hirteen--------------Pappi tuomiokapitulissa viimevirteen
---Kirjurit näyttivät Jeshualla sen, mikä ei koskaan toteudu------Hyvä pappi tkli:ssa usko-luulee toteuttavansa
Okussa 7.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1475 blogia
-----LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 178.-----
--- ”SENSUROITU”-teoksen 2023 JA ”JUMALAN SYNTY”-teoksen 2025 VALOSSA---
---KUOPION TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA---
---RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUSKON---
---KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO---.
---ANTISEMITISTINEN MARTTI LUTHER NAULITSI JUUTALAISEN JESHUAN---
---Arne Runeberg: ”Jesu korsfästelse i religionshistorisk belysning” 1952 avaa---
----------UT:N KIRJUREILLE JESHUA-KOOSTE OLI AIKANSA JUUTALAISUUDEN UUDISTUSOHJELMA-------------
--------------------A-JUUTAL. JESHUAN YMPÄRILLÄ------------------ B. KIRKON JEESUKSEN YMPÄRILLÄ/ 36.
---Neron ja a-normaalin yhteys alavirtana VT:n lakiuskonnossa—--Murtautuu UT:ssa: Kirkkolaitos ei tarvitse
---Nero/a-normaali huipussaan juutalaisessa Jeshuassa---------------Kirkon huiput näkyvät kulta-kupoleissa
---Jeshua käytti kansanuskon yhteyttä: rikollinen = Pelastaja--------Kirkossa ei moista potaskaa tarvita
---Jeshua yhtyi kansanuskoon: syyllisyys velvollisuuden tunnosta//Tki-virastolla ei syyllisyyden tuntoa
---Jeshua toisti kansan uskoa: rangaistu = uhri------------------------ -Kirkossa vain rangaistu Heikkilä/ Hovi kumosi
---Tällä perustalla Jeshua rakensi korkeamman uskonnon-----------Riekkinen yrittää kristinuskon remonttia
---Jeshuan uskonto oli korkeampi kuin kivinen lakiuskonto----------Piispainkokous uudistaa kirjoja, järjestelmä pysyy
---Jeshuan uskonto rakentui kansanuskolle-----------------------------Kirkon uskonto 300-luvun keisarin sotilas-saappaalle
---Jeshuan uskonnossa myyttis-uskonnolliset oletukset-------------Teol. tri-maisterit saavat päättäjä-virkoja srk:issa
---Jeshua rakensi kansan intuitiivisille oletuksille----------------------Kirkko ”järkeen”, jota Enon uskovainen vihaa
---Jeshuan uskonnon oletukset ovat relatiivisia------------------------Kirkko opettanut kansalle absoluuttiset arvot
---Jeshua voi siis olla rikollinen ja Pelastaja yhtä aikaan--------------Kirkossa katsotaan vai yhden kantin Kristusta
--Jeshua voi olla rangaistu ja uhri yhtä aikaa----------------------------Kirkossa ei nähdä UT:n eri näkökantoja yhtä aikaa
---Jeshua voi olla vaarallinen ja suotuisa yhtä aikaa-------------------Kirkko harmonisoi eri puolet kirkon kantapäähäni
---Jeshua voi olla kapinallinen ja kuuliainen yhtä aikaa---------------Kirkko hylkää UT:n autenttisen tilanteen
---Paha ja hyvä yhtä aikaa----------------------------------------------------Kirkon tulkinta Jeshuan näkökulmasta väärä
---Väärä ja oikea yhtä aikaa--------------------------------------------------Kirkon käsitys Kirkon keksimä, ei UT:n
---Jeshuaa ei voi ymmärtää absoluuttisella mittarilla-----------------Kirkossa ei Jeshuan relatiivista arviomittaria
---Jeshuaa ymmärsivät vain UT:n primitiiviset ihmiset--------------Nykypapit ovat vain aristokraatteja versus Jeshua
---Jeshua itse puhui primitiivisen maagis-uskonnollisesti-----------Tkli pelottelee papin keksimäänsä normaali-puheeseen
---Jeshua puhui suhteellisesti absoluuttisen sijaan-------------------Pappi puhuu fariseuksen absoluuttisella tavalla
---Jeshua puhui suhteellisesti ehdottomuuden sijaan----------------Papin ja tuomiokapitulin arvot häppee versus Jeshua
---Absoluuttinen puhe oli kova, Jeshuan pehmeän hyväksyvä-----Kirkkoon pesiytynyt pirun ehdoton paskakieli
---Hyväosaiset hirttivät Jeshuan hänen suhteellisiin arvoihinsa---Tkli ja sen rikkaat maksajat samalla tavalla
---Jeshualla sopusoinnussa Jumala/yhteiskunta/ihmiset-----------Valtion uskontolaitos ei pääse koskaan UT:n ihantees.
Okussa 7.1. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1476 blogia
Tilaa:
Kommentit (Atom)
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISE...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...