keskiviikko 12. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 25. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA KIRKON SEURAKUNNAN ILMAPIIRI ON PIRUN KIREÄÄ 7. Taustaa edellisestä 540. Olin ollut pappina jo vuosia, kun halusin täydentää filos. HUK: n maisteritutkinnoksi 541. Painoin papintöitä Okussa ja juoksin H:ngissä uskontotieteen laitoksella 1 p. / viikko 542. Ajoin Okusta illalla Kuopioon ja nousin Savon junaan ollakseni H:ngissä klo 07 543. Katajanokalla suoritin 2 v: n aikana kaikki opinnot 544. Gradu oli ”Suomen luteril. kirkon papiksivihkiminen A. Gennepin siirtymäriitti-teorian valossa” 545. Minulla oli motiivi aiheeseen, koska tklin hyvät uskovaiset kiusasivat 16-20 rolleilla 546. ”Kanteluja satoi tai sataisi jos…”, kuten puolustus-asianajaja sanoi 547. Gradun primaari-lähdeaineistoa olivat mm. piispainkokouksen pöytäkirjat 548. Kyllä pöyristytti, kun joku piispa oli puhunut kirkosta ”firmana” 549. Vaikka kanteluja oli uupumiseen asti, en uskaltanut nimitellä kirkkoa ja ihmisiä 550. Nyt piru tuli ulos piispallisesta suuvärkistä kuten uskovaiselta Jeesuksensa kunniaksi ------------------------------------------ 558. Kirkon ilmapiiriä on vaikea mennä vannomaan yhdellä sanalla 559. Kirkkokuntia oli jo 1970-luvun ekumeniassa 30000 560. Lukion päivänavauksissa luettelin kirkko-sanan 200 eri merkitystä pelastukseksi abeille 561. Eipä tykänny rehtori, siis kapitulin hurskaalle piispa-virka-isälle itkemään 562. Oltuani 4 srk:ssa 30 v aikana koin srk:n ilmapiiriä 16000 kodissa ja kulisseissa - kaikki lähtee srk:n perinteestä ja siihen se jymähtää - papit ovat luoneet harhakuvia ja uskovat uskomattomat uskoneet - uskontomme perinne historian muista kulttuureista on huiskea, tuhansia vuosia - ikivanhat oletukset ovat läsnä tänään sellaisinaan ja muutettuina - yhtenä kynnyksenä on varsinkin pienillä pihoilla papin ja maallikon hajurako - pappi on srk:n rintaman väärällä tai oikealla puolella - pappi saa palvontaa, ihailua ja vihailua ihmisten vapaan tahtomisen mielihalusta - pieni moka yhden ilkeän kantelijan kokemuksessa, ja papin peli on pelattu lopullisesti - tuomiokapituli rakastaa vain seurakuntalaisia ja pappi menköön veke-veks - laitos tarvitsee lojaalin sopeutuvia työntekijöitä, jotka eivät saa sanaa suusta asian kohdalla - työntekijät riitelevät sen mukaan, mikä on asema neuvoston ja tklin pöytäkirjoissa - korkeampi virassa lukee Raamattua piispa-viran kuvitelmissa oikeammin - piispa-virka antaa työntekijöiden toimia srk-lastentarhassa antaa-mennä-tyylillä - sopiva uhri valitaan ja valmistellaan kypsäksi - UT:n keskeisin ajatus onkin: uhri pelastaa - kaikki muut ovat viattomia; yksi on paska ja paska tulee vain yhden suusta Jumalan srk: aan - kun uhri poistuu tai poistetaan, viime meininki jatkuu, koska kapituli-kirkko antaa sen jatkua . kirkon hallinto-virka hoitaa srk-instituutiota, ei ihmisiä 563. Näissä maisemissa srk:n ilmapiiri on kirein mahdollinen, koska evankeliumi on vapauttavaa - satuillaan Jeesuksen rakkautta ja vihataan omia työntekijöitä Jumalan kunniaksi Outokummussa 12.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1324 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 24. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA VALTION LUTERILAINEN KIRKKOLAITOS ON FIRMA 6. 540. Olin ollut pappina jo vuosia, kun halusin täydentää filos. HUK: n maisteritutkinnoksi 541. Painoin papintöitä Okussa ja juoksin H:ngissä uskontotieteen laitoksella yhtenä p:nä/ viikko 542. Ajoin Okusta illalla Kuopioon ja nousin Savon junaan ollakseni H: ngissä klo 07 543. Katajanokalla suoritin 2 v: n aikana kaikki opinnot 544. Gradu oli ”Suomen luteril. kirkon papiksivihkiminen A. Gennepin siirtymäriitti-teorian valossa” 545. Minulla oli hyvä motiivi aiheeseen, koska tklin hyvät uskovaiset kiusasivat rolleilla 546. ”Kanteluja satoi tai sataisi jos…” kuten puolustus-asianajajani sanoi 547. Gradun primaari-lähdeaineistoa olivat mm. piispainkokouksen pöytäkirjat 548. Kyllä minua pöyristytti, kun joku piispa puhui kirkon eli ”firman edusta” 549. Vaikka kanteluja oli väsymiseen asti, en uskaltanut koskaan nimitellä kirkkoa 550. Nyt se kakistettiin piispallisen pyhästä suusta, kuten uskovainen samasta suunnasta sanoisi 551. Srk-työ ja toisten pappien käytös oli osoittanut, että suu supussa vieraiden pappien kuullen 552. Rajuja kanteluja srk:n uskovainen sai tehdä alkaen tukastani, parrastani ja kielimurteestani 553. Jossain kaveripappien sauna-kalja-juomingeissa vapaampi saarna olisi mahdollinen 554. Papin on mahdoton päästä varmuuteen, kuka olisi Juudas ja kuka pitäisi suunsa 555. Siksi yleinen valppaus ja oma harkinta on papille hyvä tie taivaaseen 556. KIRKKO ON TODELLAKIN FIRMA rahalla toimiva laitos, joka myy ihmisten leivonnaisia työnantaja haudankaivajalle potkia papanoita hautausmaalla rahanahne rahan kerääjä ymmärtämättömiltä rippilasten harhauttaja kirkon armotaloudessa mummojen mielistelijä ja hampaan välien kaivaja kantelijoiden sokea ystävä tklissa virkanappi panssaripuvussa kirkkotalon rakentaja peittämään pellillä ihmisten keksintöjä tuomion sanelija Jeesuksensa armotaloudessa saman tuomiolauselman lukija 16 kertaan papin herjaaja-pompottaja ja harhaan johtaja ihanalla elämäntiellä sallija khralle nauhoittaa saarnoja piispa-viran tuomiopöydälle hakata pappia rintaan ehtoollis-malja kädessä herjasanoja khran pyhään suuvärkkiin luvan syrjäyttää ja tilata Utsjoelta hyvä pappi asiakkaalle joka rakentaa kaikenkarvaista epäluottamusta srk-sotkuun ei hoida srk:n asioita vaan antaa kellua vuosikymmeniä asettuu puolueellisesti veteraanien vihaa tukemaan auttaa lipuilla ja Naarvan marssilla vainajaa taivaaseen 557. KIRKKO ON TODELLAKIN FIRMA, JOSSA LEIVOTAAN JA PAISTETAAN ”FATSERIN SEKALAISIA” Outokummussa 12.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1323 blogia

maanantai 10. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 23. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA USKONTO ON IHMISEN SOPEUTUMISTA 5. Pohjaksi edellisistä 521. Raamattu-kokoelma ei sano yhtään mitään. 522. Ihmis-kirjuri sanoo tekstissä sen, minkä hän halusi historian tilanteessaan sanoa. 523. Jo nyt nähdään, että Raamatun tekstejä voidaan tulkita SOPEUTUMISEN näkökulmasta. 524. Raamatun kirjat on sävelletty ja sovitettu palvelemaan ihmisiä. 525. ovat sovelluksia Lähi-Idän uskontojen aiheista. 526. kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat sopeutuneet kriiseihin. 527. luomismyytillä sopeutettiin ihmisten kysely. 528. Mooseksella sopeutettiin kuriin ja järjestykseen. 529. Nooalla sopeutettiin Jumalan pelkoon. 530. Abraamilla sopeutettiin kansallis-ylpeyteen. 531. Daavidilla sopeutettiin suurvalta-unelmaan. 532. Baabelin vankeus alk. v 586 eKr. Babyloniassa ilman temppeliä. sopeutti muinais-Israelin toimimaan ilman pappeja. luottamaan kirjurien tulkintaan laista, jne.. uudenlaiseen Jahve-uskoon. uskomaan Jahveen taivaassa eikä temppelissä. uskomaan kaukaiseen abstraktiin Jumalaan. unohtamaan Jahve-patsaan temppelissä. 533. Historian olosuhteet loivat uskontoa ja historia siirtyi uskontoon. 534. Uskonnon kukin vaihe kuvastaa vastaavaa historian vaihetta henkilöineen, jumalineen, jne.. 235. Historia on siis uskonnossa. 536. Uskonto on kansan ja yksilön inhimillinen keino sopeutua muutoksiin eli suuri kriisiriitti. 537. 2. temppelin aika v 515 eKr. – 70 jKr. on Raamatun tekstien tuottamisen huippukausi. 538. Kriisi molemmissa päissä pakotti ihmiset sopeutumaan pääkopassaan yhteisiin ongelmiin. 539. UT:n puolella uskottu Jeesus-hahmo oli ihmisten sopeutumiskeino roomal. ilkeyttä vastaan. --- Pappis-matkallani monet ovat sopeutuneet ”Raamattu sanoo” --- Raamattu on läpeensä ihmisestä, sopeutumista tuhansiin käsikirjoituspalasiin. --- Kysymys sopeutumisestä on samaa kuin tekstien käyttö 1000 tarkoitukseen. --- Kaikki kristillinen on Raamatun sovellusta minimaalisesti, ehkä 5% - tklin laskuun. --- Kirkon sovellus ei ole ainutlaatuinen eikä mikään Raamatun uskomus. --- Kirkon sovelluksessa tuskin on enää mitään VT:n ja UT:n sovellutuksista. --- Ei ole VT:n Jumala-Jahvea eikä UT:n Jeshuaa --- On vain korvikesovelluksia ”Jumala”-jumaluus ja Jeesus-vääristymä Paavalin ”Kristuksessa”. --- Kirkko soveltaa jos soveltaa Raamattua taivaastapäin, jonne Jahve siirrettiin vasta Baabelista. --- Kirkko soveltaa keksimäänsä tunnustusta, ei Raamatun kirjurien aivoituksien pohjia. --- Kirkko syrjäyttää VT:n lähes täysin, koska Lutherin juutalaisviha on tärkeämpää sovellusta. --- Herra Hitler soveltaa M. Lutherin antisemitismiä Jeshuan omaisiin, aamen, maran-ata! --- Ev.-Lut. kirkon tunnustus-projekti soveltaa Lutherin juutalaisvihaa armo-opin rakkaudessa. --- on jonniin joutavaa siinä. miten ihminen voi pelastua. Outokummussa 10.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1322 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 22. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA USKONTO ON IHMISEN SOPEUTUMISTA 4. Pohjaksi edellisiä 508. Raamatun asioita uhotessa on hyvä muistaa, että joka ikinen sana on ihmis-kirjurien/-redaktorien kirjoittama. 509. VT ja UT kirjahyllyssäsi on tämänhetkinen perinteen pää, ja yhä muuttuva. 510. Maailmassa on erilaisia Raamattuja eri maissa jo kokoonpanonsa puolesta. 511. Alkuaan Lähi-Idässä oli uskontojen perinteitä, joista ajan myötä muodostui kirjallisuutta. 512. Juutalaisuuden synty ja kehitys tulee kulttuuri-ympäristöstään. 513. Ihmis-historia silloin oli samojen lainalaisuuksien alainen kuin tänään. 514. Eri uskomuksissa oli historiankin henkilöitä mutta myös sadun jumalia, henkiä, demoneja, jne.. 515. VT:n tekstit kirjoitettiin perinteessä jopa tuhansiakin vuosia tapahtumien jälkeen. 516. Jumalat seikkailivat samoilla ja eri nimillä ja ominaisuuksilla eri perinteissä. 517. VT on yksi sattumanvaraisten valintojen kooste, jota on muokattu ”sataan kertaan”. 518. UT:n syntyhistoria on lyhyempi mutta samojen prosessien alainen. 519. Siihenkin ihmiset valitsivat yhtä perinnettä ja heittivät muut ulos. 520. Kun sanotaan, että ”Raamattu sanoo näin”, voidaan vaan valehdella. 521. Raamattu-kokoelma ei sano yhtään mitään. 522. Ihmis-kirjuri sanoo tekstissä sen, minkä hän halusi historian tilanteessaan sanoa. 523. Jo nyt nähdään, että Raamatun tekstejä voidaan tulkita SOPEUTUMISEN näkökulmasta. --- Kyllä se oli aikamoista uskovaisten uhoa Enon srk:ssa 1978-82. --- Minun oli ja on vaikea ymmärtää sitä ilkeyttä, mitä heidän profeetta puotteli. --- Piispantarkastuksessa Kortekankaan aikaan sen näin. --- Käppänä rääväsi minkä kerkesi ja khra oli tyytyväinen hengen uudistukseen. --- Näin jälkikäteen aateltuna hän lienee harjoittanut sopeutumista minuun. --- Hän hakeutui kinkereille, eteeni ja muuten jotain sanomaan; hän sopeutti itseään. --- Ne jotka eivät olleet paikalla, eivät ymmärrä. --- Mistään Raamatun kirjureista ei nähty silloin edes unia. --- Uskovaiset lukivat kulunutta Raamattuaan pyhyyttä pursuavana Jumalan kirjeenä. --- Nyt tiedämme enemmän, sopeudun tietoon. --- Uskovaisille Raamattu on aina ollut ja sen pitää olla muuttumaton. --- Se on vale. --- Jokainen kielellinen käännös tekee jo uudenlaiset sanojen merkitykset. --- Ei tajua Outokummun uskovainen Raamattua eri kulttuurien perinteiden kirja-koosteeksi. --- Se pakotetaan mielessä olemaan jotain ikuisen muuttumatonta. --- Tuomiokapitulin meininki tukee sitä, mitä uskovainen tarvii ja pappi veks. --- Tuomiokapituli sopeutuu kriisiin ja saa siitä rahnaa. --- Tkli ei sopeudu Jumalalla eikä Jeesuksella kriiseihinsä vaan valtion lailla. --- Kun se latoo tuomioita, se ei tarvitse oikeaoppisessa tunnustuksessa mitään Jumalaa. --- Tkli-laitos-henkilö sopeutuu anonymiteetillä ja yhteis-vastuulla, jota sillä ei ole näyttää. Outokummussa 10.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1321 blogia ---
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 21. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA USKONTO ON IHMISEN SOPEUTUMISTA 3. 508. Raamatun asioista uhotessa on hyvä muistaa, että joka ikinen sana on ihmis-kirjurien/-redaktorien kirjoittama. 509. VT ja UT kirjahyllyssäsi on tämänhetkinen perinteen pää, ja yhä muuttuva. 510. Maailmassa on erilaisia Raamattuja eri maissa jo kokoonpanonsa puolesta. 511. Alkuaan Lähi-Idässä oli uskontojen perinteitä, joista ajan myötä muodostui kirjallisuutta. 512. Juutalaisuuden synty ja kehitys tulee kulttuuri-ympäristöstään. 513. Ihmis-historia silloin oli samojen lainalaisuuksien alainen kuin tänään. 514. Eri uskomuksissa oli historiankin henkilöitä mutta myös sadun jumalia, henkiä, demoneja, jne.. 515. VT:n tekstit kirjoitettiin perinteessä jopa tuhansiakin vuosia tapahtumien jälkeen. 516. Jumalat seikkailivat samoilla ja eri nimillä ja ominaisuuksilla eri perinteissä. 517. VT on yksi sattumanvaraisten valintojen kooste, jota on muokattu ”sataan kertaan”. 518. UT:n syntyhistoria on lyhyempi mutta samojen prosessien alainen. 519. Siihenkin ihmiset valitsivat yhtä perinnettä ja heittivät muut ulos. 520. Kun sanotaan, että ”Raamattu sanoo näin”, voidaan vaan valehdella. 521. Raamattu-kokoelma ei sano yhtään mitään. 522. Ihmis-kirjuri sanoo tekstissä sen, minkä hän halusi historian tilanteessaan sanoa. 523. Jo nyt nähdään, että Raamatun tekstejä voidaan tulkita SOPEUTUMISEN näkökulmasta. 524. Raamatun kirjat on sävelletty ja sovitettu palvelemaan ihmisiä. 525. ovat sovelluksia Lähi-Idän uskontojen aiheista. 526. kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat sopeutuneet kriiseihin. 527. luomismyytillä sopeutettiin ihmisten kysely. 528. Mooseksella sopeutettiin kuriin ja järjestykseen. 529. Nooalla sopeutettiin Jumalan pelkoon. 530. Abraamilla sopeutettiin kansallis-ylpeyteen. 531. Daavidilla sopeutettiin suurvalta-unelmaan. 532. Baabelin vankeus alk. v 586 eKr. Babyloniassa ilman temppeliä. sopeutti muinais-Israelin toimimaan ilman pappeja. luottamaan kirjurien tulkintaan laista, jne.. uudenlaiseen Jahve-uskoon. uskomaan Jahveen taivaassa eikä temppelissä. uskomaan kaukaiseen abstraktiin Jumalaan. unohtamaan Jahve patsaassa temppelissä. 533. Historian olosuhteet loivat uskontoa ja historia siirtyi uskontoon. 534. Uskonnon kukin vaihe kuvastaa vastaavaa historian vaihetta henkilöineen, jumalineen, jne.. 235. Historia on siis uskonnossa. 536. Uskonto on kansan ja yksilön inhimillinen keino sopeutua muutoksiin eli suuri kriisiriitti. 537. 2. temppelin aika v 515 eKr. – 70 jKr. on Raamatun tekstien tuottamisen huippukausi. 538. Kriisi molemmissa päissä pakotti ihmiset sopeutumaan pääkopassaan yhteisiin ongelmiin. 539. UT:n puolella uskottu Jeesus-hahmo oli ihmisten sopeutumiskeino roomal. ilkeyttä vastaan. Outokummussa 10.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1320 blogia

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 20. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA USKONTO ON IHMISEN SOPEUTUMISTA 2. 458. Uskonto/ uskonnot on laaja kohde. 459. Uskontoa on ollut Neandertalin ihmisen ajoilta 30000-100000 v sitten. 460. Sitä on määritelty monella tapaa. 461. Yksi tapa on vertailla magiaa ja uskontoa. 462. Magiassa uskova heittää lasson auringon ympärille ja ottaa vangikseen. 463. Uskonnossa hän kumartuu auringon edessä. 464. Maagikko uskoo sopeutuvansa kriisiinsä auringon avulla tai poistamaan kriisin. 465. Hän pyrkii sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin sopeuttamaan niitä edukseen 466. Hän kokee aurinko-jumalan auttajaksi. 467. Hän ei ensisijaisesti itse sopeudu vaan toisen avulla hakee muutosta. 468. Jos hän onnistuu toiveessaan, hän kokee avun eli auringon sopeuttavan reaali-vaikutuksen. 469. Sillä avulla hän sopeutuu ongelmaansa. 490. Magiassa uskova siis taivuttelee jumalaa kaipaa apua vaatii manipuloi jumaluutta - uskomisessaan. 492. Uskonnossa ihminen alistuu, kumartuu jumalan eteen. 493. Hän sopeutuu kriisiinsä jumalan avulla – uskoen niin. 494. Painopiste on sopeutumisessa ja se riittää. 495. Nämä asiat eivät tapahdu tietoisesti vaan selkäytimellä paljolti perinnekaavan mukaan. 496. Jos uskova järkeilee ja analysoi, apu jää kokematta. 497. ”Isä meidän, joka olet taivaassa…” 498. Uskova sopeutuu puhuttelemalla Jumalaansa ja tulemalla hänen eteen uskomisessaan. 499. kokee rukouksessa ainakin avun mahdollisuuden 500. anomisen täyttyvän – Raamatun ideoiden mukaisesti 501. Hän on nyt tehnyt voitavansa ja eteenpäin ”jättäytyy Herran huomaan”. 502. Hyvän olon ja rauhan kokemus auttaa sopeutumaan. 503. Sopeutumisessa Jumala on mukana uskojansa hengessä. 504. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä tietämisen kanssa. 505. Kokemus on täysin privaatti uskovan ja Jumalan välimaastossa. 506. Jos uskovan ongelma on synti-teko, Jumala sopeuttaa häntä parannukseen uskomisessa keventää taakkaa rauhoittaa nostaa, antaa hyvän yöunen. 507. Uskonto on sopeutumista luonnon olosuhteisiin vaaroihin tulviin, maanjäristyksiin, sotiin, jne.. Outokummussa 9.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outkummun pappi luostarinen alla linkki 1319 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 19. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA USKONTO ON IHMISEN SOPEUTUMISTA 1. 442. Kävelimme nyt isänpäivänä aamulenkillä, joka menee hautausmaan ohi. 443. Tuli mieleen luonnon keskellä kysymys, mikä olisi yleis-avain ihmiselämän ymmärtämiseen. 444. Papinkoulussa 1970-luvulla opin kirjoista, että kaikki inhimillinenkin elämä on sopeutumista. 445. Jäin sitä miettimään silloin. 446. Nyt se putkahti mieleen. 447. Sopeutuminen selittää hyvin kaikkia maailman uskontoja ja sopeutumisella selitetään. 448. Uskonnossa on kysymys ihmisen sopeutumisesta olosuhteisiin, luontoon, yhteiskuntaan, jne.. 449. Uskonto on sopeutumista ihmistä suuremman edessä. 450. Uskonto on perustaltaan sitä. 451. Pappina ollessani 20 v sitten sopeuduin virkaani virkavalaan kirkkolakiin työaikalakiin tuomiokapitulin ohjeisiin ja määräyksiin valtaan aikatauluihin ehdotuksiin jarrutuksiin suostutteluihin pilkantekoon välinpitämättömyyteen minusta ja läheisistäni herjauksiin antaa-mennä-tyyliin kun on alamaata tukeen kantelijoille tukeen veteraaneille opettajien ammattikunnalle pilkkaajille 20 m päästä räkänokille kiskomassa housuni alas keskellä päivää ja Outokumpua 452. Tuomiokapituli sopeutti minua ihmisenä ja pappi-virkana mielihaluihinsa. 453. Sopeutuminen ja sopeuttaminen on yhtä ja samaa, miltä puolelta herra katsoo. 454. Kun piispa-virka tarjosi olematonta papinpaikkaa, en sopeutunut myöhemminkään. hyppi tasajalkaa tuomio-kokouksessa, en mielessäni sopeutunut. matki Savon murrettani, en sopeutunut surultani. 455. Valtion kirkko-jengi keksii uusia kujeita: kirjoja, kansia, rallatusta, ohjeita, kieltoja, lakeja… 456. Sanalla sanoen ja sehän on kirkon kieltä Sana: Kirkko sopeutuu, mukautuu ja mukauttaa. 457. Lopputuloksena pappi ulos, että veke! ja veks! ja uutta tilalle kirkon tunnustuksen mukamas! Outokummussa 9.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1318 blogia

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 129. SENSUROITU 2023 JA J...