perjantai 24. lokakuuta 2025
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 19.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen hyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta alkaen ylhäältä annettuina: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon kysymyksistä ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymästä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-teol. trien arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin komento-srk:issa vakavalla ota tai jätä -pelottelulla hiljensivät nuoren pappi-minut pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudellis-evankeliseen kuriin. Blogeissani henkeni haukottelee ja sydämen kyllyyteni puhuu ko. kirjojen potkusta lämmeten vapaan reilun ilmastossa sanottavaani ja sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa. Rakennan omaa tarinaani eteenpäin.
325. Kuuluuko muuten piispan virkaan huutamalla huutaa papille virkahuoneessaan?
326. asessorin virkaan huutamalla huutaa papille n. 10 min.?
327. näyttää aluspöksynsä papille?
328. sätkytellä kinttua tuolilla papin edessä?
329. pottuilla papille papin asioista tuomiokapitulitalossa?
330. hiippailla piispan huoneeseen huutamisen jälkeen?
331. suhtautua pappiin kuin firman ulkopuoliseen?
332. herättää täydellistä epäluottamusta?
333. Tuomiokapituli on kokous.
334. asessorien ja piispan läsnäolo.
335. talo.
336. huoneisto.
337. hallintovirasto, jonka palkan maksaa Okun srk osaltaan.
338. hallintoelin, jonka pitäisi hoitaa srk:ien asioita.
339. järjestää ordinaatiokoulutuksen.
340. nuorisotyö/diakoniatyö/lähetystyö/ym. toimintaa ja koulutusta
341. piispantarkastuksen ja osallistuu siihen.
342. tutkii kantelut mieleisekseen.
343. kokoustaa kantelut asessorien mielisuosiossa.
344. päättää papin kohtalon oletettuun laitoksen evankeliumin etuun.
345. politikoi kirkossa papin syytekirjelmällä.
346. käyttää valtaa ”millä päällä sattuu olemaan” -periaatteella.
347. lukee lakia ja halveksii ignore-asenteella työntekijä-ihmistä.
Outokummussa 24.10. -25 Jorma Luostarinen
nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1257 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 18.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen hyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta alkaen ylhäältä annettuina: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon kysymyksistä ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymästä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-teol. trien arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin komento-srk:issa vakavalla ota tai jätä -pelottelulla hiljensivät nuoren pappi-minut pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudellis-evankeliseen kuriin. Blogeissani henkeni haukottelee ja sydämen kyllyyteni puhuu ko. kirjojen potkusta vapaan reilun ilmaston sanottavaani ja sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa. Rakennan omaa tarinaani eteenpäin.
302. Ihminen – juutalainen Jeshua n. 2000 v sitten: kuollut ja kuopattu - ainakin.
303. Jeesus - kreikankielisten mies-Jumala kirjoitukissa ja perinteessä.
304. UT:n toimittajien henkilö.
305. tarinallinen äijä.
306. aika keskeinen toimija.
307. toimittajien kuvaama.
308. luoma.
309. perinteestä kokoama.
310. valikoima.
311. rakentama.
312. tendenssien tuote.
313. kirjallinen hahmo.
314. kirjoitusten hahmo.
315. myyttinen hahmo.
316. sadun hahmo.
317. legendan hahmo.
318. historiallinen.
318. kuvittelema.
319. toiveiden toteuma.
320. Tuomiokapitulilla ei riitä taju eikä mielikuvitus UT: asialle.
321. ei ole aikaa uskonnolle, ei kirkon työntekijöille.
322. on kiire Savonkadun alkoon.
323. srk:ssa on 5% Jumalan valtakunnan työtä.
324. on valtion virkamiehen palkka ja työ.
Outokummussa 24.10. -25 Jorma Luostarinen
nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1256 blogia
torstai 23. lokakuuta 2025
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 17.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan, löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen yleishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta alkaen ylhäältä annettuina: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon ajattelemisesta ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-teol. tohtoreiden arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin komento-srk:issa vakavalla ota tai jätä -varoittelulla hiljensivät nuoren pappi-minut pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudellisen kurinpitoon. Blogeissani annan henkeni haukotella ja sydämen kyllyyteni puhua ko. kirjojen innoittamana vapaan reilussa ilmastossa sanottavaani ja sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa. Rakennan tarinaani eteenpäin.
283. Enkelit täyttivät sen puutteen, minkä Jahven vihollisten poisto aiheutti.
284. Yksin jätetty Jahve oli ainut hallitsija, maailman valtias kuten keisari Roomassa.
285. Jahven ylivalta, enkelien alivalta ”kirjoitusten mukaan”.
286. Enkelit kirjattiin Jahven palvelijoiksi.
287. Helvetin pomon asemaan laitettiin Saatana tukenaan demonit ja arkkidemonit.
288. Kirkot eivät ole ongelmoineet Saatanan teologialla – kansaa suojellen.
289. Saatanaa sävytetään sen mukaan, miten kauaksi Jumala sijoitetaan.
290. Toisen temppelin aikaan voidaan puhua monista juutalaisuuksista eri ryhmien tulkintoineen.
291. Kehitys johdettiin juurille, josta versottiin kristinuskon perussäikeet.
292. Jeesuksesta synnytetty Jeesus-liike kehittyi uskontoryhmien moneudesta.
293. Historian Jeesuksesta ei löydy mitään poikkeuksellista verrattuna ympäristökulttuureihin.
294. Kristinuskoksi sanottu perinnekasauma on juutalainen lahko.
295. Juutalainen Jeesus-äijä opetti mielipiteitään ihmeellisen tulevasta kuningaskunnasta.
296. Kirjailijat laittoivat hänet siinä päällysmieheksi perinteen Daavidin malliin.
297. Jeshuan väitetään tehneen ihmetekoja.
298. Hän keräsi kahmalokaupalla porukoita puolelleen, jopa aseistettuja, ”kuten Raamattu sanoo.”
299. Kirjailijat, kannattajat, viholliset, yhteiskunnan tilanne, ym. tekivät hänet Jumalaksi.
300. Kertomaperinnettä paisuteltiin, karkasi käsistä ja kirjurit panivat tekstilöylyä myllyyn.
301. Kun Jeesus oli hirtetty puuhun v. 30, toisteltiin sitä sitä ja 40 v:n kuluttua kirjattiin savellekin.
Outokummussa 23.10. -25 Jorma Luostarinen
nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1255 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 16.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan, löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen yleishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ylhäältä annettuina: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon ajattelemisesta ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-teol. tohtoreiden arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin orja-srk:issa vakavalla ota tai jätä -varoittelulla hiljensivät nuoren pappi-minut pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudellisen kurin pelkoon. Blogeissani annan henkeni haukotella ja sydämen kyllyyteni puhua ko. kirjojen innoittamana vapaan reilussa ilmastossa sanottavaani, sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa. Rakennan vielä tarinaani eteenpäin.
263. Enkeli-uskon toimittajat toivat aatteen Persiasta kamelin piilotaskussa.
264. Maailman meno ja tulo jaettiin hyviksiin ja pahiksiin.
265. Toimittajat paljosta keksivät ylösnousemus-kuvitelman ja liimasivat nahalle.
266. rustasivat kaislan palaselle heprean kirjaimia.
268. Toimittajat saivat virkamiehen palkkaa ja kumarruksia rahvaalta.
269. Toimittajien syytä mitä Raamatussa on ja ei ole!
270. Suomen Ev.-lut. kirkon tuomiokapituli ei halua tietää Raamatun synnystä.
271. jauhaa rahasta ”samaa virttä”.
272. ostaa maita, puita, taloja ja jakaa rahaa Okuun.
273. heittäessään viskoo todella evankeliumia.
274. näyttää kirkon evankelion.
275. noudattaa 2-regimentin oppia tunnustuksen mukaan.
276. rukoilee käsin, potkii jaloin.
277. antaa keisarin tappaa ja Jeesuksen herätä henkiin.
278. näyttää keksimänsä opin – Jumalan kunniaksi.
279. lähtee antisemitistisestä herra Lutherista.
280. tulee Hitlerin oppi-isä-ystävästä Martti Lutherista
281. on koostemassa ilman inhimillisen kirkon lämpövoimaa.
282. rähjää, huutaa, hyppii virkamiehen hyvästä palkasta.
Outokummussa 23.10. -25 Jorma Luostarinen
netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1254 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 15.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan, löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen yleishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-tohtoreiden arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin komennossa vakavalla ota tai jätä -varoittelulla hiljensivät nuorta pappi-minua pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudelliseen kuriin. Blogeissani annan henkeni haukotella ja puhua ko. kirjojen innoittamana vapaan reilussa ilmastossa sanottavaani, sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa, jolloin rakennan vielä tarinaani eteenpäin.
241. VT:n toimittajat kirjoittivat Jumalan menemään taivaaseen temppelistä, jota ei ollut.
242. Jahve jäi sinne/ylös?/muualle? pysyvästi.
243. Nimi ja kirkkaus, kavod, jätettiin temppelin raunioille.
244. Jahven edustusto nähtiin temppelissä ja hovissa, silloin kun temppeli komeili auringossa.
245. Koska Jahven kasvot ja patsas oli tuhottu v. 586 eKr., keksittiin kuvakielto.
246. Nyky-ortodoksi-oikein ylistäjät eivät usko sitä.
247. Ihmiset keksivät Jumalasta abstraktisemman, etäisemmän olennon. taivaassa.
248. Missä lienee tänään?
249. Eipä ole näkynnä!
250. Tuomiokapitulilla ei ole Jumalaa.
251. on talo Kuopion Vuorikadulla.
252. on piispan virasto.
253. työpaikka, jossa hän heittää papit ulos – mielihalustaan.
254. kokouksia, kirkon työalueiden renkiä.
255. on ihmisiä valtoineen, vitseineen, hartaustilaisuuksineen palkan mukaan.
256. , jotka vastaavat puhelimeen.
257. , ottavat yhteyttä khran renkiin, kirkkoneuvostoon.
258. , lausuvat ”niitä näillä” papin solmuun.
259. , lupaavat olemattomia savustaessaan.
260. , ilman mitään yhteyttä minkäänlaiseen Raamatun uskoon.
261. , ilman minkäänlaista luottamuksen välittymistä rikolliselleen.
262. , jotka ”tunnustuksella” iskevät papin puolustuskyvyttömäksi.
Outokummussa 23.10. -25 Jorma Luostarinen
nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1253 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 14.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan, löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen yleishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasejaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 ilmaiseksi tehdyn kotikäynnin enkä 16 kantelun pisteillä päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalisti-tohtoreiden arkeologisten löytöjen/ tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Minua jäytää yhä se löpölöpö, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin komennossa vakavalla ota tai jätä -varoittelulla hiljensivät nuorta pappi-minua pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän julkis-oikeudelliseen kuriin. Blogeissani annan henkeni haukotella ja puhua ko. kirjojen innoittamana vapaan reilussa ilmastossa sanottavaani, sulattelen jo pitkää menneisyyttä lyhenevässä loppuajassa, jolloin rakennan vielä tarinaani eteenpäin.
223. Ylösnousemususko syntyi VT:ssa lähinnä kahtena viimeisenä vuosisatana eKr..
224. Persian uskonnon kuvitelmat aiooneista, enkeleistä ja dualismista rikastutti aatetta.
225. Fariseukset omaksuivat uskon, saddukeus-papit eivät.
226. Myöhempi Jeesus väitteli asiasta pappien kanssa.
227. Fariseukset olivat uskonasiasta paljolti Jeesuksen linjoilla.
228. UT:n mukaan vainajien tiet erkanevat kuolemassa toisin kuin VT:n ja Lähi-Idän kuvitelmissa.
229. Jos Jumala on ihmisen kuvitelma, silloin kaikki metafyysinen on kuvitelmaa uskonnoissa.
230. Elämän puu, helvetin tulijärvi, elämän kirja: kaikki potaskaa!
231. Paikannimet. henkilöt, yhteiskunnan laitokset, ym. ovat faktaa kuvitelma-uskon raameissa.
232. Historia on mytologisoitu ja myytit laitettu historian raameihin.
233. Siten sadut, tarut, legendat, enkelit, jumalat kuulostavat ”oikeilta” ja ”tosilta” Raamatussa.
234. Kirkon virkamiehet ovat pitäneet huolen siitä, että kansa ei pääse sisälle totuuteen.
235. tyytyy sanottuun, opetettuun.
236. alistuu pappien valtaan.
237. maksaa veron mukisematta.
238. pyörittää srk:n rumbaa.
239. uskoo pintatasolla, ei syvällisesti.
240. uskoo tekevänsä palvelusta Herralle.
Outokummussa 23.10. -25 Jorma Luostarinen
nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1252 blogia
keskiviikko 22. lokakuuta 2025
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 13.
Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan, löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani interaktiossa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen kansalaishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite; ei saa vastustaa; et pääse taivaaseen, jos…!” Tukkapöllyä tuli uskon ongelmoinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat pyhiä fraasikaavojaan, joihin en minä enkä typerät aatokseni mahtuneet. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä on tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiristi-filosofi John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuiäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en papinkoulun, en 30 vuoden työajan, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun ansioilla päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen ja tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Olin juuttunut siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat 1970-luvun tiedekunnassa ja pappisvartijat tuomiokapitulin srk:issa vakavalla ota tai jätä -varoittelulla hiljensivät nuoren papin pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän maalliseen kuriin. Blogeissani hengitän ko. kirjoista vapaan reilua raikasta ilmaa, sulattelen mennyttä ja rakennan tarinaani eteenpäin.
200. VT:ssa Saatana ei ole Jumalan vastavoima silloin, kun Jahvea pidettiin kaikkivaltiaana.
201. Satan tarkoittaa vastustajaa ja syyttäjää.
202. UT:n satan on käännetty diabolos eli vastustaja ja panettelija.
203. VT:ssa Saatana ei ole henkilönimi eikä persoona.
204. Raamatun käännöksissä on väärä merkitys alkutekstiin verrattuna.
205. UT:ssa ihmiset tekivät Saatanan kovaksi Jumalan vastustajaksi.
206. Saatanan juuret ovat mm. Persiassa.
207. Kristillisessä traditiossa Saatanasta puhuttiin Luciferina.
208. Ajatus Saatanasta viettelijänä tulee luomiskertomuksesta.
209. Luomiskertomuksessa esiintyy käärme, ei Saatana.
210. Käärme ja Saatana samaistettiin myöhemmin.
211. Helvetti ja helvetin pelko on esiintynyt kristinuskossa.
212. Kirkko piti sitä yllä kirkkojen seinämaalauksissa.
213. Helvetti on ihmismielen tulos ja sillä on inhimillinen historia.
214. Muinaisgermaaneilla helvetti oli kuolleiden paikka, jonne kaikki menevät.
215. Kristillisellä ajalla ihmiset keksivät uutta.
216. Muinais-Israelissa kuolleiden paikka oli sheol, tuonela, jonne kaikki menevät.
217. Tuonela oli kurja paikka maan alla, varjoelämää.
218. Tuonpuoleisuus kehiteltiin juutalaisten parissa viimeisinä vuosisatoina eKr..
219. Antiokhos IV:n tekemä tuho juutalaisille poiki palkkio ja rangaistus -aatteen.
220. Vaadittiin että paha rangaistaan ja hyvä palkitaan.
221. Jumala pakotettiin kahteen toimeen, jotta ihmisten looginen usko täyttyisi.
222. Saatana esiintyy VT:ssa Jumalan palvelijana, jolla Jumala ohjaa maailman historiaa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 133. SENSUROITU 2023 JA JU...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...