Oi Jeesus, ihmeellinen voittosi käsittää ihmislapselle, pelastuksesi syntisille, jotka poljemme tahallamme kenkämme linttaan ja kulutamme puhki ihokkaamme! Katso, monet puhuvat puolestasi, valittavat vakavaa asiaa. Missä ovat syntiset srk:ssa, kun armahdetut kivittävät syntisen naisen ja Stefanuksen kivikasan alle? Taivaat aukeavat kelle? Minne menet Mestari, karkaat pakolainen? Kirkossa tuntui pyhien puhuttelu. Minua palelsi ja suututti. Nähtiin mies ristillä vaillinaisissa vaatteissa, sotilas vartiossa, taustalla äidin itku. Vapahtaja, Vapahtaja, miksi minut hylkäsit? He huusivat ja sitoivat sandaalinsa…….

SEUROISSA 19.3. Kävelen kirkkovuodessa ylösnousemukseen päin. Räystäät tippuvat kärsimystä ja elämän maljaa. Minä tallaan valkoista mattoa ja laulan toisille ihmisille kirjasta. Onneni on olla ehjin nahoin. Koululaiset istuvat apeina, raapivat pulpetin kantta. Yhdeltä putoaa eilinen maahan. Opettaja siivoaa. Kuljen surullisena vanhainkodilla. Mikä luottamus ovella, kun sielussa hiljainen kaipaus! Itkemme yhdessä Jeesukselle. Voi minun niskaani, kenkääni: kumpikin kurtussa! Lapset kuuntelevat kirkossa kuulumattomia huokauksia. Enkelit nauravat, urut pauhaavat eivätkä saa rauhaa sen enempää. Oppilaat huokaavat ja lähtevät kotiin. Annoin pääni mennä ympäri: Seis maailma, tahdon ulos! ………

A.M. KJ kko 9.3.91 AM poissa. Elämä päättyi, taakat jäivät, myös menneet päivät, mutta äidin kutsumus jatkuu lapsissaan. Äiti saattoi kouluun, ruuat laittoi, puki, parsi ja kotiin vartoi. Nyt on hän kodissa uskomme mukaan, autuaissa, ihanissa, jota katsotaan hautajaisissa uusin silmin, toisin mielin. Isä ja äiti saattelevat lapsensa maailmaan ja kun he poissa, jäämme kaipaamaan. Kuljemme elontietä Luojan koulussa. Edessään taivumme kuin hento varpu kuoleman hautaan…..

KRISTINUSKONTO JA USKO Suomen uskonnollisuus on pitkän kulttuuriperinteen tämänhetkinen päätepiste. Harvempi uskovainen herätysliikkeessään ja tapakristitty kirkossa tiedostaa, että vuosisadoissa ja -tuhansissa meille periytyneet uskonnon instituutiot, tavat ja opit olivat eri merkityksisiä omana aikanaan: Uskon sisältökin käsitettiin ja elettiin todeksi aikansa kulttuurin mukaan. Juutalainen Jeesus ei tiennyt ajanlaskun alussa tietokoneista ja myöhemmästä kristinuskonnon historiasta; Paavali tulkitsi 50-luvulla Jeesus-perimätietoa aikansa kreikankielen sanastolla; kirkkoisä Augustinus väritti 300-luvulla kirkon teologiaa omilla ongelmillaan; Luther poikkesi ruodusta 1500-luvun katolilaisuudessa ja se perinne muuntuneena elää Luterilaisessa kirkossa. Selvennän uskonasioita. Lapsuuden kodista saamani uskonnollisuus on ollut suurin lahja, jonka avulla selvisin lapsuuden ja nuoruuden kriiseistä. Uskonasiat ”jäivät jotenkin päälle” ja siksi lähdin papinkouluun ottamaan itse asioista selvää. Olin pappina 30 vuotta, tapasin kymmeniä tuhansia ihmisiä massatilaisuuksissa ja lähikontaktissa tuhansilla kotikäynnillä. Siellä näin missä mennään. Luin äsken nettikirjoituksen, ”Raamattuun uskominen on epäjumalan palvelusta”. Aluksi kavahdin, mutta väite jäi elämään mielessäni. Niinhän se on: Jumalaan ja Jeesukseen uskomaan Raamatun kirjoittajat ohjaavat! Meidän Raamattu-kirjan tekstit perustuvat kopioiden, kopioiden, kopioiden,….jne. siirtämiin asioihin. Juutalainen Jeesus ja opetuslapset lukivat VT:a hepreaksi, sitten kristityt kreikan- ja latinankielisiä käännöksiä ja kirjoittuvat UT:a kreikaksi. Kukaan saarnamies ja uskovainen tänään ei tavoita sitä, mitä alun perin kirjoituksissa sanottiin. Ajanlaskun alun vuosisatoina oli jo tuhansia Raamattuja eli koodekseja ympäri Rooman valtakuntaa! Niistä valittiin ”oikeat” kirkon ja uskonnon käyttöön. Raamatulla päähän lyöminen on tuhoisaa: johtaa vain vihaan! Se on epäjumalan palvelusta! Otsikkoni on kristinuskonto ja usko. Kristinuskontoa on kaikki ihmisen tekemä: kirkkotalo, seuratupa, kastemalja, ehtoollisväline, papin puku, piispan virka, tuomiokapituli, kirkolliskokous, kirkkosalin koriste, kirkon tunnustuskirja, kirkon oppi, katekismus, hurskas tapa, kirkkovaate, jumalanpalveluskaava, hevimessu, rippikoulu, tervehdysfraasi jne…. Niihin uskominen on myös epäjumalan palvelusta, koska mennään Jumalan ja Jeesuksen ohi! Käytännön elämässä sanassa kristinusko sekoittuu sanojen kristinuskonto ja usko merkitykset. Sana usko tarkoittaa, että henkilö uskoo Kristukseen: Uskominen on ihmisessä oleva tila, esim. rukoilemisessa, jossa uskova kohtaa yksin Jumalan, ilman uskonnon lisiä. Mainitut kristinuskonnon asiat voivat olla apuvälineitä uskonnon laitokselle mutta ne ovat esteitä ihmisen uskomiselle. Papintöissä näin, että kristinuskonnon edistäminen on kirkossa pääasia eikä ihmisten opastaminen uskoon. Papin jouduttua tuomiokapitulin eteen häntä arvioidaan uskonnon eikä uskomisen mukaan! Kun katsotaan Martti Lutherin pyrkimyksiä katolisessa kirkossa, havaitaan, että hän piti laitoksen uskonnon ja ihmisen uskomisen erillään: Hän puolusti ihmisessä olevaa uskomista kaikkien laitoksen tekemien lisukkeiden ohi: Otti mallia Kirjoitusten Jeesukselta, joka vapahti ihmiset aikansa uskonnosta kohtaamaan Jumala uskossa ilman uskontoa. Jos usko ja uskonto olisi pidetty erillään kristinuskonnon ja islamuskonnon historiassa, miljoonat ihmiset olisivat säästyneet kaasukammiolta ja miekalta! Sama sekaannus jäytää kirkon, Gazan ja Ukrainan kriisejä. Jorma Luostarinen Maljasalmentie 2 a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490

K.A.K. KJ. KKO 9.3.91 Monet vaiheet ihminen käy matkallaan: etsii suuntaa, tarkoitusta, kaipaa unohdusta, ja virvoitusta huomiseen. Paljon, paljon muuta, me tiedämme sen eikä se ole pääasia nyt, kuun saattelemme hänet uskomme mukaan. Uskomme: Luojalta elämä, Hänessä liikumme, joskus selkeämmin, joskus vain hapuillen löytämättä mitään. Miten me koemme elämää tai olemme kokematta: puudutamme itsemme, näännytämme toisemme, kuljemme ohi? Jumalan elämä ei turha. Täälläkin on tarkoitus ja tällä. Isän Jumalan nimeen! Hengen henkäykseen! Pojan pelastukseen!.......

A.K. 9.3.91 klo 11 AK viipyi kauan ajassa. Vuosikymmenet vierivät, aiheet ja ilot kierivät, muuttaen, kasvattaen peltojen miestä. Ei kulje hän enää vajaan, ei navettaan, elämä korjannut omansa, antanut osansa, ottaen pois. Paljon elämään mahtuu, monenlaista touhua, tarinaa, vääntöä, maan kääntöä, noudattaa sääntöä ja saada muistutus, kun kuolemalta tulee kuiskutus. Laulettiin virsiä kanssaan, synttäreitä varmaan, kinkereitä pihaan, ja katse viimein taivaan tähtitarhaan, jonne niin moni täältä ikävöi jo ajoissa, myöhään, varhain, lähtemään……..

Oku kirkko 8.3.91 Oi elämä, oi kauneus! Oi elämä, oi synkeys. Paljon tarjoat ihmiselle, ihmis-lapselle! Katsoin suuria hattaroita suurin silmin. Sieltä ne laskeutuivat taivaan turuilta peittäen maan. Musta puu valaisi tietäni, oksilla luminen vaippa, valkoinen peitto. Kirkossa soivat kellot. Kumu kuuluu tienooseen, eivät ota kuullakseen pyhien kutsua. Ihmiset tekevät töitä, sanovat hyviä öitä ja raukeina käyvät loikomaan. Me kuljemme kirkkoon pyhille paikoille. Sieluni etsii pyhästä lepoa, rauhaa, kun maailma pauhaa ja omaansa rakastaa. Minä haluaisin Jumalaa ymmärtää ja rakastaa paljon enemmän kuin osaan ja uskallan…..