ARKUN TAA Saavun pyhään pihaan, temppeliin, sidon alban. Puukirkon ovi avautuu, arkku siirtyy kaiteen taa. Virsi kuuluu ja mustat ihmiset paljon muuttuu. Minä olen vain ihminen, kirja kainalossa, papin puku päällä ja kohta arkun taa lähden. Kynttilät palavat, lepattavat. Siinä on tämän miehen elämä: Syntyi kuninkaaksi, kuoli vainajaksi, Niillä on itkettyneet ihmisen kasvot. Musiikki taukoaa, punertuu mustaan varjoon. Valkoinen laiva on edessä, lähdössä, saattajat silmät vedessä, minä lapio kädessä toimimaan Herran edessä - uskoni mukaan. Pois lähtee mies, kukkaset kantenaan, saattajat kenties ylentävät sydämensä taivaan rantaan.

Hiljaisella viikolla ma 9.4. Psalmistin, 102, tuntoja ristintiellä. Missä risti, siellä sydäntä pisti. Ristintiellä rukoillaan, ollaan ahdistuneita, kaukaisuuteen katsotaan toivottomina toivoon päin. Ristiin päin kulkee hän, jonka elämä kuihtunut kuin savu. jonka luita kivistää. Hän on yksinäinen lintu katolla. Siitä alkaa hiljaisuus viikoksi, kiire muuttuu tauoksi hänelle, joka janoaa pelastusta parempaan, johonkin pysyvämpään, johonkin kestävämpään kuin tavanomainen. Kristus ottaa ristinsä, toisen ristin, meidän ristin, minun ristin, jota minä en ymmärrä. Hoosianna vaihtuu hikeen ja vereen. Lapset jäävät palmujen taa piiloon, nauramaan ihmisille ilonaan. He näyttävän osaltaan totuuden puolikkaan.

Okun kirkossa marianpäivänä 25.3.1990 ote Maria, juutalainen äiti. Uskovainen, hurskas nainen. Joosef mies, toivoo lasta. Maria näkee odottavia äitejä. Hänkin pyrkii äidiksi. Äidit ihastelevat lapsiaan. Mariaa sanotaan köyhäksi, Mari vain. Hän rukoili Jumalaansa, sai vastauksen, suuren kutsumuksen. Hän synnyttäisi Jeesuksen, pelastuksen Daavidin aikaan ja maailmaan. Niin meille kerrotaan. Enkeli ilmoitti sen, sanoman autuaallisen ja monille ristiriitaisen. Kiistelty sanoma, pelastus ainoa ja tuomittakoon puuhun! Se on ihmisen puhetta ja pelkkää pahuutta, jonka me näemme Jeesuksen kohtalossa hyvien ihmisten maailmassa. Siinä riitti Marialle ihmettelemistä, kun poikansa aikanaan otti vastaan roikkansa omaan nahkaan.

HELLITTÄMÄTÖN USKO Ote saarnasta 11.3.90 Oli kuuma päivä torilla. Ihmiset tungeksivat varjoon. Torimyyjille riitti raha. Jeesus osti appelsiinin. Rabbin kaverit matkasta väsyneitä, joidenkin jalat rakoilla. Sandaalin remmi mennyt rikki. Kaikilla hellittämätön usko päivään. Nähdään tuttuja, vieraita ja pölyt päältä hätistellään. Ulkomaalainen nainen saapuu paikalle. Hän näyttää pakolaiselta. Tulee Jeesusta metrin päähän, saa palan appelsiinia nälkään. Nainen otti sen ja läsnä pysyi iloiten. Nuori äiti oli levoton. Hän oli toisesta maasta vieraalla maalla. Tutut olivat kaukana heinän teossa, nyt tytär psykoosissa. Hän oli menettänyt sielunsa, sanottiin. Hyvät ihmiset möllöttivät, kauhistelivat harhoja, joita he itse näkivät. Riivaajat riemuitsivat. Tyttö rauhaton. Nainen tunsi itsensä syylliseksi. Siksi katsoo Jeesukseen pyyteellisesti.

SANAN KYLVÖ ote saarnasta 18.2.90 Okun kirkko Oli ihmisiä, oli Jeesus. Kaikilla oli silmät ja korvat. Jeesus puhui siementen tarinaa. Kylväjä lähti viskomaan eikä ihmiset ymmärtäneet. Hän loi vertauskuvan, ajatteli, kehitti asiaa, antoi vertauksen, taivaaseen tulla luvan. Luukas kirjoittaa arkipäiväisen asian: Kylväjä ottaa vakan, pussillisen jyviä ja menee pellolle. Ei se ole sen kummempaa tulla mukaan ja päästä valtakuntaan. Se on mahdollinen maajussille, siemenvakan väsääjälle, aasin asettajalle, aisan rakentajalle, appeen lisääjälle ja kaikille soraäänille. Missä Jeesus, siellä pelastus, autuus, ihanuus, kaikki taivaan lahjat, yhdessä kasassa Jeesuksen matkassa. Ei vaikeaa!

PARI PULLOA KOLMOSTA 6.2.90 Päivä oli aika rankka. Olen tyytyväinen ja pappi. Olen muutakin ja se on minulle tärkeää. En uhraa itseäni kenenkään takia, mutta varovainen on oltava. Ei ole vara lipsua. Mitäs jo kaveri puhaltaa sisään ja haisen kaljalle? Olen toisen armoilla ja viekö hän tarinan eteenpäin? Olen heikoilla, jos otan kaljaa, mutta en minä ole heikko. On pakko tehdä salaa! Siinäkö minun onneni, autuuteni? Vaikka vapaapäivällä, tarkkailun alla ahtaalla. Ei mitään hyvää! Miksi lähdin alalle? Pelkkää tuskaako tämä tuo? Minähän pyrin jo varhain, Jumalan luo, mutt aivan muuta tämä tuo! En minä viitsi, en jaksa! Mikä tässä on taksa? Paljon tässä vaaditaan, kiitellään ja kaunistellaan, puhutaan olemattomia ja teeskennellään parempaa!

VANHAINKODILLA 6.2.90 Pitkästä aikaa minun vuoroni. Kohta vapaapäivä, mutta liukastelen laitokselle. Ottaisinko pääsiäisvirren, vaikka on helmikuu? Periaatteessa kaikki kelpaa. Hyvää iltaa ja otan paikkani. Mitä sanon? En voi hyvin. Mitä sanomista minulla on, jos itse olen toivoton? Kirjoitan nimen päiväkirjaan. Tuliko se oikein? Laitanko lyhyen selonteon, kuittaan käyntini: virsi, puhe, rukous, virsi? Vain herra Soinisen ääni kuuluu. Hän laulaa oikein. Osastonhoitaja hymyilee. Onko aihetta? Hypistelen vaatteitani. Rakkaat ystävät…. Se toimii täällä ja papin töissä. En halua näyttää papilta, saa kelvata, minulle riittää. Puhun Jeesuksesta, minkä tunnen, en enempää. Saa riittää, mikä minulle riittää!