MITEN ELÄÄ HYVÄ ELÄMÄ? Papin työt ovat kohdallani jo menneisyyttä ja loppuelämän rajallisuus on fakta joka päivä. Eletty aika vaikuttaa ja kertautuu mieleen. Menneisyydestä kumpuavat vaikutelmat kiteytyvät paljolti kysymyksiin: miten se on mennyt ja millaista se on ollut? Näissä tunnelmissa löysin netistä sattumalta suomalaisen filosofin Frank Martelan artikkelin ”Opi elämään – eli miten elää hyvä elämä?” Hän pohtii asiaa filosofisesti Luc Ferryn teos taustalla. ”Jokainen ihminen ja kulttuuri joutuu vastaamaan elämän perimmäisiin kysymyksiin maailman luonteesta, hyvästä ja pahasta sekä elämän pohjimmaisesta tarkoituksesta. Erityisen keskeistä on löytää vastaus pelastuksen ongelmaan, eli siihen miten voittaa kuolemanpelko.” Ferry ei ratkaise kysymystä, ainoastaan esittelee ”eri aikakausien tarjoamia vastauksia”. ”Antiikin Kreikassa elämän mielekkyyden takaaja oli maailmankaikkeuden kosminen järjestys. Kaikella oli paikkansa ja tarkoituksensa, myös ihmisellä. Aineellinen maailma ymmärrettiin harmonisena kokonaisuutena, jonka kukin elementti on ihailtavasti suunniteltu. … Ihmiselämän päämääräksi muotoutuu oman paikkansa löytäminen kokonaisuudessa. Ja tähän päämäärään pääsemme järkemme avulla, mietiskelemällä kosmista järjestystä. Moraalinen elämä on elämää, jossa ihminen löytää omat roolinsa yhteisössä ja täyttää ne eli noudattaa niille ominaisia hyveitä. Kuninkaalla, sotilaalla, isällä, vaimolla ja kauppiaalla oli kullakin omat hyveensä ja toteuttamalla niitä henkilö eli hyvän elämän.” ”Pelastuksen ongelmaan vastattiin” esim. synnyttämällä, ”tekemällä mainetekoja”, ajattelua kehittämällä, ”keskittymällä nykyhetkeen”, ”kiintymättä mihinkään liikaa” ja ”hyväksymällä maailma sellaisenaan”. Kristinuskosta tuli ”antiikin pelastusopille haastaja”, joka lopulta nousi hallitsemaan koko länsimaista ajattelumaailmaa. Ferryn mukaan” sen suosion salaisuus on helpommin lähestyttävä pelastusoppi. Abstraktin kosmisen järjestyksen sijalle se asettaa persoonallisen Jumalan ja hänen lihaa ja verta olevan poikansa. Kuolemanpelkoa ei torjuta vaativalla viisauden harjoittamisella vaan heittäytymällä nöyrästä uskon varaan: Jeesus on meidät lunastanut, pelastukseen riittää, että uskoo häneen. Ja pelastus tarkoittaa henkilökohtaista kuolemattomuutta ja kuolemanjälkeistä elämää taivaassa. Houkutteleva tarjous!” … Kristinusko sisältää radikaalin uutuuden: kaikilla ihmisillä on ihmisarvo pelkän ihmisyytensä ja vapaan tahtonsa perusteella.” Ihmisarvo ei määräydy ”roolin mukaan”, vaan kaikki ovat yhtä arvokkaita ”Luojan luomina”. Siksi köyhien uskosta kasvoi laaja pelastava ajattelutapa tulevaan historiaan. ”Valistuksesta ja modernista humanismista alkaen” yhteiskunnan alemman luokan tukema uskonnollisuus alkoi heiketä, kun luonnontieteet loivat uuden ihmiskuvan. Englantilainen John Donne kirjoitti: ”Vei tiede kaiken varmuuden, sammutti tulitaivaan. … Pirstoina kaikki, poissa yhteys, tasapaino…” ”Moderni aikakausi etsi vastausta ihmisluonnosta ja ihmisjärjestä, asettamalla ihmisen maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Uudella moraalilla haluttiin voittaa ihmisen ”eläimellinen ja itsekäs tahto turvautumalla velvollisuuksiin, jotka päätellään järjellä”. Nietzsche ja muut kriittiset ajattelijat ”osoittavat, että ajattelun suuret periaatteet lepäävät savijaloilla.” ”Heideggerin tekniikan analyysi” 1900-luvulta kuvaa eksistentialismin pohjalta 2000-luvun ihmisen etsintää ”olemassaolossa” ja hänen ”epätoivoista ahdistusta ja pelkoa”, hapuillessaan ”yksin ja täysin vapaana, maailmaan heitettynä”, hyvää elämää. ”Nykyaikaamme leimaa sokea kilpajuoksu kohti suuntaa, jota kukaan ei valinnut. Siitä huolimatta juoksemme yhä kovemmin….Kilpajuoksulla ei ole mitään päämäärää…vain pärjätä paremmin kuin toiset, menestyä kilpailussa,… täyttää ihanteiden tyhjyyden… juoksemalla veren maku suussa… kohti suuntaa, jota kukaan ei valinnut.” Onko siis ihminen päässyt alkua pidemmälle: Miten siis elää hyvä elämä! Jorma Luostarinen