KIRKKO-SANAN MATKASSA Kun kirkkoa ei vielä ollut, tarkoitti VT:n heprean qahal Jerusalemin koollaolevaa kansanjoukkoa ja UT:n kreikan kyriake`sta, Herran omasta, on kirkko-sana meille tullut. Paavali teroitti ulkomaiden kansalle uskonkirkkoa, ”Kristuksen ruumista” ja siitä alkaen kävivät teologit, poliitikot, filosofit taivaankotikirkosta kuumina. 300-luvun Rooman keisari Konstantinus painoi sotilaan saappaan valtiokirkon pohjaan, asettui hallintokirkon ylimmäksi johtajaksi, politikoi ekumeenisen kirkon oikean opin ja tasoitti puolueet valtakunnankirkon yhteen Jumalaan, yhteen uskoon, yhteen Kristukseen ja seurakuntaan. Jos ei kelvannut, menetti maansa ja virkansa, sai lähteä instituutiosta maanpakoon. Meillä täällä Pohjois-Karjalassa on lokoiset oltavat kotikirkossa: mummo huopatossuissa ( ihanaa! ) puisessa, kivisessä, betonisessa talossa taivaan kirkkoa, uskon kirkkoa, kaikkien pyhien kirkkoa ihailemassa. - Ja pappi menee kirkkotaloon töihin. Kautta aikojen kirkko-sanaa ja kirkon Sanaa määritellään milloin mihinkin syyhyyn ja tarpeeseen, tulkitaan, hutkitaan perinteen mukaan: ihmisen puolesta, ihmistä vastaan. Unohtuu alku: Kristuksen ruumis, kaikkien uudis. Jorma Luostarinen