tiistai 21. lokakuuta 2025

SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 12. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani vuorovaikutuksessa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen kansalaishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat fraasikaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä on tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiirikko-filosofi, John Locken teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuelämäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulun, en 30 vuoden palveluksen, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun ahdistuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen ja tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Olin juuttunut siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat 1970-luvun tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa kierolla ota tai jätä -tokaisulla pakottavat nuoren papin pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän sotilaalliseen kuriin. Blogeissani hengitän ko. kirjojen vapaan raikasta ilmaa, sulattelen sydämessäni elettyä ja vien omaa tarinaani eteenpäin. 178. Jeesuksesta ihmiset tekivät Jumalan VT:n kuningas-ideologia-hahmojen sarjasta. 179. Daavidin tekstiperinne oli oiva pohja rakentaa Paavalin Kristus. 180. Hän oli paljon korkeammalle korotettu hahmo kuin Daavid-jumala. 181. Kristus tarkoitti uutta aadamia, ihmisen ideaa, ihmistä yleensä, koko ihmiskuntaa. 182. Aadamissahan oli jo luotu koko ihmiskunta, myös langennut Kuopion piispa. 183. Mitä aadam töppäsi, sen saa kantaa koko ihmiskunta. 184. Pitäis kirkkoruhtinaidenkin lukea Ruamatun oikeaoppista sanaa. 185. Messiasta voidaan verrata tarinoiden ja satujen sankareihin. 186. He tulevat yhteiskunnan ulkopuolelta, rikkovat säännöt ja korjaavat virheet. 187. Ks. Robin Hood ja Lepakkomies! 188. Heidän laillaan yliluonnollinen Jeesus pantiin uhrautumaan ja puolustamaan heikkoja. 189. Baabelin kriisin jälkeen kirjurit kirjoittivat Jahven taivaaseen. 190. Jumala pakkokyydittiin tuonpuoleiseen. 191. Siksi ihmiset loivat tarpeeseensa lähelleen välimiehiä, apureita ja vastusta-saatanan. 192. Kansan kärsimys ja yksityinen ahdinko kirjoitettiin saatanan syyksi. 193. Ongelmaksi tuli teodikea: Jos Jumala on kaikkivaltiaan hyvä, miksi paha? 194. Teologiset ja käytännön elämän kriisit panivat taas kirjoittamaan. 195. Kirjurit keksivät entiselle pohjalle lohduttavia tarinoita, jotta kansa ei kapinoisi. 196. Jumalalle kirjoitettu herruus, valta ja voima ei tuntunut uskottavalta. 197. Siksi saatana, pahuuden isä, pantiin Jeesustakin riepottelemaan temppelin katolla. 198. Kun muut jumalat ajettiin teksteissä loogisesti ulos, saatana hiipi sisään takaovesta. 199. Myyttinen kertomus sopii kuvaamaan kirkon maisteri-aadamia. Outokummussa 21.10. Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1250 blogi
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 11. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani vuorovaikutuksessa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen kansalaishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat fraasikaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä on tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiirikko-filosofin, John Locken, teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuelämäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulun, en 30 vuoden palveluksen, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun kokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen ja tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Olin juuttunut siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat 1970-luvun tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa kierolla ota tai jätä -asenteella pakottavat nuoren papin pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän sotilaalliseen kuriin. Blogeissani hengitän ko. kirjojen vapaan raikasta ilmaa, sulattelen sydämessäni elettyä ja vien omaa tarinaani eteenpäin. 155. Jumalan maskuliinisuus ei ole vähäisempää UT:ssa. 156. Jumala kirjattiin Isäksi ja Jeesus Pojaksi 157. Nais-jumalat sensuroitiin pois redaktorien toimesta. 158. Levantin uskontoperinteestä olisi voinut syntyä Isä, Äiti ja Poika eli pyhä perhe. 159. V. 1945 Egyptin Nag Hammadin löydöissä tavataan isä, äiti ja poika -jumala. 160. Naisen alistaminen näkyy VT:n luomiskertomuksessa. 161. Kirjoittajat loivat miehen ensin ja naisen apuriksi. 162. VT:ssa puhutaan Israelin 12 pojasta ja UT:ssa Jeesuksen 12 oppilaasta. 163. Kirkkokunnissa lähes aina mies johtaa. 164. Ihminen teki Jumalasta sukupuolisen, omaksi kuvakseen. 165. VT:n kuninkaat kirjattiin Jahven pojiksi. 166. voidelluiksi. 167. sijaishallitsijoiksi. 168. Jumalan edustajiksi. 169. messiaiksi, kristuksiksi. 170. vapahtajiksi (sooteer kuten esim. Kyyros ). 171. herroiksi ja jumaliksi kuten Rooman keisari. 172. kärsiväksi Herran palvelijaksi. 173. Kun kuningas kruunattiin, hän syntyi jumalana kuten Jahven patsas riitin jälkeen. 175. Onpa kaukana tuomiokapitulin attasean tunnustuskirkon oppi Raamatusta! 176. Ei tunneta siellä Jumalan sanaa! 177. Ei halua tietää piispan tuomioistuin mitä usko on ja mistä kristinusko tulee. Outokummussa 21.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1249 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 10. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani vuorovaikutuksessa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan oletettujen kansalaishyveiden mukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat fraasikaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä on tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun empiirikko-filosofin, John Locken, teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuelämäksi. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulun, en 30 vuoden palveluksen, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun kokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen ja tekstien radikaalitulkintojen ihmeelliseen maailmaan. Olin juuttunut siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat 1970-luvun tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa kierolla ota tai jätä -asenteella pakottavat nuoren papin pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän sotilaalliseen kuriin. Blogeissani hengitän ko. kirjojen vapaan raikasta ilmaa, sulattelen sydämessäni elettyä ja vien omaa tarinaani eteenpäin. 137. Jumalan maskuliinisuus juutal:ssa ja kristinuskossa on historiallisen kehityksen tulos. 138. USA:n Kalifornian kristillisessä Beyonce-messussa Jumala on äiti. 139. Mies-Jahve juontuu Israelin varhaishistorian polyteismista. 140. Jahven maskuliinisuus voitti hänen vaimonsa, Aseran, feminiinisyyden. 141. Jahvelle ei siirretty paljon naisen ominaisuuksia. 142. Baabelin vankeuden aikaan v. 587 eKr. Asera sai kenkää virallisesta uskonnosta. 142. Jahvesta ei tehty androgyynistä Jumalaa. 143. Kansan kokemususkonnossa Aseraa palvottiin yhä hedelmällisyyden jumalana. 144. Juutalais-kristillinen Jumala olisi saattanut omaksua androgyynisen mallin. 145. VT:ssa Jahvea kuvataan kotkaemona, imettäjänä, Israelin synnyttäjänä. 146. Kirkon teologiassa ilmaisut on nähty vertauskuvina. 147. on vääristelty Raamatun sana. 148. Jumalan sana on sepitetty kirkon piikkiin. 149. on keksitty omia sepustuksia. 150. on peitelty totuutta. 151. on suljettu silmät teksteiltä. 152. ei ole haluttu nähdä sitä minkä kaikki lukevat yksiselitteisesti. 153. on potkittu näkeviä pappeja sokeiksi ja järjestelmästä ulos. 154. on oltu vallan suojassa hölmöläisiä ja huijattu kansaa. Outokummussa 21.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1248 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 9. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani vuorovaikutuksissa toisten kanssa yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on aikanaan pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan yhdenmukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskonnon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat fraasikaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä on tyrkytetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun filosofin, John Locken, teoria lapsen hengen kehityksestä syntymähetkestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet loppuelämäksi. Kun luin ko. kirjat, en pappiskoulun, en 30 vuoden palveluksen, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun kokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen ja tekstien radikaalitulkintoihin. Olin juuttunut (kuten muutkin) siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat 1970-luvun tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa kierolla ota tai jätä -asenteella pakottavat kokemattoman papin pyhäksi povatun valtiokirkkojärjestelmän sotilaalliseen kuriin. Blogeissani hengitän ko. kirjojen innoittamana vapaampaa ilmaa, sulattelen sydämessäni elettyä ja kokoan omaa tarinaani eteenpäin. 118. Baabelin vankeuden aika nostatti lain uskonnon keskukseen. 119. Toinen kirjurien aikaansaannos oli vasallisopimuksista syntynyt uusi teologia. 120. Kolmas innoite oli vanhat kuningaskronikat uudessa päivitetyssä paketissa. 121. Laki uskonnon keskuksena on uskontohistoriallisesti poikkeuksellinen. 122. Lain lukeminen ja ohjeistaminen kansalle oli tärkein tapa palvoa Jahvea. 123. Laki tuli uhrin sijaan, koska temppeli oli rauniokasana ja papit työttöminä. 124. Kirjurit kirjoittivat entiset lait uuteen kuosiin uuteen tilanteeseen. 125. Se poiki uutta teologiaa ja tekstejä kirjureilta. 126. Entiset hovin kirjurit olivat ensimmäisiä kirjanoppineita. 127. He muokkasivat vanhaa uusille sukupolville. 128. Tekstejä muokattiin satojen vuosien ajan. 129. VT:iin päätyneet tekstit koostuvat lukemattomista kerrostumista eri ajoilta. 130. Yhden tekstin taustalla on satoja kirjoittajia. 131. Prosessin keskiössä oli 5 MS, josta nimensä mukaan syntyi deuteronomistinen liike. 132. Deuteronomium tarkoittaa toinen laki. 133. Sille ominaista oli lakihenkisyys, Jahven palvonta ja erottuminen muista kansoista. 134. Temppelin rakentaminen uudelleen 400-luvulla eKr. palautti pappien aseman. 135. Persian vapauttaja-kuningas, Kyyros Suuri Vapahtaja-Sooteer, nähtiin Messiaana. 136. Temppelin valmistuttua n. 515 eKr. papit lisättiin toimijoiksi kirjoituksiin. Outokummussa 21.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1247 blogia

maanantai 20. lokakuuta 2025

SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 8. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että Lännen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkani vuorovaikutuksissa ihmisten kanssa yleiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on aikanaan pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan yhdenmukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskonnon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat kylmiä kaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä minulle on tyrkytys-syötetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun filosofin, John Locken, teoria lapsen hengen kehityksestä syntymän jälkeen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulun, en 30 vuoden palveluksen, en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun kokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen radikaalitulkintoihin. Olin juuttunut (kuten muutkin) siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa ohjaavat kokematonta pappia pyhäksi povatun valtiokirkkolaitoksen duuniin. Blogeissani hengitän ko. kirjoja, sulattelen sydämessäni ja vien omaa tarinaani eteenpäin. 97. Raamatun kirjat ovat erillisiä perinteitä eikä niitä pidä harmonisoida. 98. Toisin kuin antisemitistinen Luther opettaa Raamattua ei pidä selittää Raamatulla. 99. Toisin kuin Suomen Lut. kirkko opettaa Raamattua ei ymmärretä selittämällä Raamatulla. 100. Tämän päivän saarnapimu ottakoon selvää tekstin kontekstista, synty-yhteyksistä. 101. Raamatun profetiat viittaavat ajassa taaksepäin. 102. ovat jälkikäteisselityksiä. 103. ottavat kantaa, selittävät, tulkitsevat henkilöitä, syitä, seurauksia. 104. ovat antiikin viihdekirjallisuutta. 105. eivät tipahtaneet taivaasta. 106. syntyivät paljolti mielipuolien houreista. 107. kirjoitettiin jälkikäteen, muokattiin perinnettä, sensuroitiin sanomaa. 108. sisältävät politiikkaa, hallintaa, ohjailua, terapiaa, ahdistusta, toivoa, jne.. 109. olivat kuninkaan hovissa aatteellista käyttötavaraa. 110. nostattivat uusia profeettoja, messiaita, vallan tavoittelijoita. 111. edustivat yhdenlaista julistusta verrattuna pappien valtiopolitiikkaan. 112. antoivat kansalle visioita nähdä taaksepäin ja eteenpäin. 113. opettivat oppimattomia. 114. elävöittivät yksinkertaisella puheella yksinkertaisia. 115. Eipä näy moista Luterilaisen kirkkolaitoksen lurituksissa ja kovien lakikirjojen lukijoilla! 116. Näkyykö ylipäänsä muuta kuin jankata nykyajan ihmiskuvaa ilman mitään Raamatun perinnettä. 117. Hyvinhän se toimii, sanoi Heikki Räisänen, kun laski kantelujen määrää v.1972 Säätytalolla. Outokummussa 20.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1246 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 7. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että länsimaisen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskontoon juurtuneena olen sisäistänyt matkan varren vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin yleiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on aikanaan pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan yhdenmukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei olla minä ite, ei saa vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskonnon arvioinnista ”omin nokin”. Vanhemmat ja vahvemmat sanelivat kylmiä kaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti myrkytetty sillä, mitä minulle on tyrkytetty ja syötetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun filosofin, John Locken, teoria lapsen hengen kehityksestä syntymän jälkeen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulun en 30 vuoden palveluksen en 16000 kotikäynnin enkä 16 kantelun kokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisten löytöjen radikaalitulkintoihin. Olin juuttunut kuten muutkin papit siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat srk:ssa ohjaavat kokematonta pappia pyhäksi povatun valtiokirkkolaitoksen duuniin. Blogeissani arvioin ko. kirjoja, sulattelen sydämessäni ja vien omaa tarinaani eteenpäin. 72. Jahven uhrikultti ei poikennut muista uskonnoista. 73. Uhrina toimi esim. viini ja jauhot. 74. Syntipukkina toimi Asasel, joka sai kantaa kansan synnit ja palkkioksi litoa autiomaahan. 75. Jahvelle uhrattiin ihmisiä. 76. Jerusalemin aurinkotemppelissä pyhäkköhuorat tienasivat temppelin kassaan. 77. Kultillinen jumalanpalveluksen prostituutio oli suosittu ja vaikutti Raamatun tekstien tulkintaan. 78. Jumala synnytettiin uudelleen v. 586 eKr. Baabelin vankeuden raunioilta alkaen. 79. Vain yksi Jumala jätettiin jäljelle ja muut savustettiin ulos. 80. Kuningasajan Jahve oli kuollut ja hänen temppelinsä maan tasalla. 81. Uskonto luotiin uudelleen ja syntyi juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perusta. 82. Toisen temppelin aikana uskottiin oikeaoppisesti vain monoteistiseen Jahveen. 83. Virallinen uskonto rajattiin, kansan kokemususko piti yllä entistä ja kulttuurilainoja. 84. Kriisissä uskonnollisen vallan ottivat hovin virkamieskirjurit, jotka alkoivat sepustaa kirjoituksia. 85. Baabelin vankeus ja Juudan tuho potki uskonnollista ajattelua eteenpäin. 86. Katastrofille haettiin syy uskottomuudesta Jahvelle ja tulevaisuuden näyt antoivat uutta toivoa. 87. VT kulkee samassa tahdissa kuin Israelin/Juudan historia. 88. VT on uskonnollista historian kirjoitusta kuten ympäristömaissa. 89. Myyteissä liikutaan reaalimaailmassa ja reaalimaailma nähdään myyttisestikin. 90. No problem kirjoittajille ja lukijoille. 91. Eivät he nähneet 3000-2000 v eteenpäin meidän kujeisiimme! 92. Jahve uudistui eikä ihmisten Jahve-käsitys! 93. Ihmisten Jahve-käsitys = Jahve! 94. Ts. Jahve-Jumala on vain ihmisten käsitys eikä mitään muuta! 95. Suomen Luterilaisen kirkon attaseat eivät opeta Raamatun mukaan! 96. tunnustus ei ole ilmaa painavampaa! Outokummussa 20.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1245 blogia
SENSUROIDUSTA 2023 JA JUMALAN SYNNYSTÄ 2025 ETEENPÄIN 6. Olen lukenut ko. kirjat moneen kertaan. Aina löytyy uutta. Huomaan, että länsimaisen kulttuurin suomalaisen yhteiskunnan uskonnollisiin laitoksiin juurtuneena olen sisäistänyt matkan varren vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin yhteiset normit, asenteet, tavat, jne., joilla minut on aikanaan pakotettu ajattelemaan, kokemaan, näkemään, tietämään ja toimimaan yhdenmukaisesti. Sosialisaatiossa olen sisäistänyt valmiit mallit lapsuudesta asti ilman vaihtoehtoja: ”Ei saanut olla minä ite, vastustaa!” Tukkapöllyä tuli uskonnon ajattelemisesta omin aivoin. Vanhemmat ja muut sanelivat kylmiä kaavoja, joihin en minä enkä typerä kyselyni mahtunut. Olen siis paljolti sitä, mitä minulle on tyrkytetty ja syötetty! Tulee mieleen englantilaisen 1600-luvun filosofin, John Locken, teoria syntyneen lapsen hengen kehityksestä alkaen tabula rasana eli tyhjänä tauluna, johon kokemus piirtää pysyvät jäljet. Kun luin yllä olevat kirjat, en pappiskoulutuksella enkä 30 vuoden, 16000 kotikäynnin ja 16 kantelun työkokemuksellakaan päässyt heti sisälle pastori-eksegeetti-mitalistien arkeologisiin löytöihin ja kirjoitusten radikaalitulkintoihin. Olin jumiutunut kuten kaikki muutkin papit siihen löpölöpöön, jolla pappisluennoitsijat tiedekunnassa ja pappisvartijat seurakunnissa ohjasivat kokemattomia pappeja työpaikkakirkon pyhään virkaan. Blogeissani arvioin ko. kirjoja, annan sydämeni puhua ja vien omaa tarinaani eteenpäin – haluamallani tavalla. 54. ”Herra kirkastakoon kasvonsa” viittaa myös siihen, että VT:n pääjumala Jahvea pidettiin auringon Jumalana ja hän oli aurinko. 55. Ts. Raamatussa on auringon Jumalan palvontaa tietyssä historian vaiheessa. 56. Jahven kasvot ovat aurinko ja aurinko on Jahven kasvot! 57. Eipä tiennyt sitä Kuopion tuomiokapitulin päätuomari, herra piispa! 58. Liiton arkku oli alun perin Jahven patsaan kantoalusta uskottuine taikavoimineen. 59. Joissakin teksteissä kielletään katsomasta Jahven kasvoihin kuoleman uhalla. 60. käsketään katsomaan. 61. Siunauksen ja kirouksen uskottiin lähtevän kuten ihmisellä samasta suusta, Jumalan suusta. 62. Juutalaisuus lakiin perustuvana uskontona syntyi vasta kuningasajan jälkeen. 63. Mesopotamiassa jumalan patsaan valmistamisen jälkeen se herätettiin henkiin. 64. Se tapahtui suunpesu- ja suunavaamisrituaalissa. 65. Patsas syntyi sitten jumalana. 66. Se näki, kuuli, haistoi, söi ja joi kuten ihminen, viiniä litkien. 67. ”Näin sanoo Raamattu” Kuopion tuomiokapitulille ja sen mielikeille srk-hallinnossa. 68. Jumalan herättämisestä on rinnasteita Luterilaisen kirkon ehtoollisopissa. 69. Asetussanojen ja siunauksen jälkeen nälkäinen syö ja juo elävän Jumalan ruumiin ja veren. 70. Kirkon keksimä oppi on mystisempi kuin muinaisen Israelin keksimät. 71. Koska ihminen keksi Jumalan ja jumalat, on kaikki muukin uskonto keksittyä – ihmisestä. Outokummussa 20.10. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1244 blogia

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 132. SENSUROITU 2023 JA JU...