OKUN PAKANOIDEN KULTTI

Kirkkovieraalle kirkonmeno tuttunaan:

etukäteen tietää mitä sanoja sanotaan;

jos ei sanota, karsaasti katsotaan.

(Tapahtuman kulttia ( = palvontameno ) voidaan

myös tutkia )

Yhdessäolon pikku-hetkeen on koottu

tuhansien vuosien kulttuuriperinne:

uskomusta, uskoa, tietoa, tapoja yhteen sullottu

ja sulateltu eri kausien mieleen ja kieleen:

Meilläkin siis kuten ennenkin!

Saattaakin tuntua polleaa,

ihastella parvella permannolla,

laulella ja katsella pappia alttarilla.

Mutt mikä se tilaisuuden juoni olisi,

jos se siinä olisi?

Olipa kerran Galilean Jeshua-juutalainen

aikamme alussa, saarnamies melkoinen,

taivaan kokoinen,

ett meillekin asti mainitaan.

Mutt alusta asti kun katsotaan, niin

pakanoiden (ei-juutalaisten) kirkossa istutaan!

Voi kauheaa potaskaa!

Siksi ei Jeshua vaan Kirjasta avaudu,

ei pastorin puheesta, ei laulamalla

lukemalla, ei edes alttariaterialla.

Mikä se on Jeshuan juttu, kun Jeesus tuttu!?

Siinäpä se, ystävä: pitkä on Kirkolla ollut

matka: on oppia, vääntöä, sanan kääntöä,

mutt tuli vaan juutalaiselle Jeesukselle hatka!

Kuitenkaan yhtään 30000 kirkosta ei olisi

ilman juutalaista kansaa ja sen Vapahtajaa!

Jorma Luostarinen

 

KRISTINUSKO - JUUTALAINEN LAHKO

Vieläkö Okussa uskosta kiistellään?

Ei kai enää, sillä kristitty kantaa

häpeän taakkaa.

Kiistaa totuuden täyteydestä

käydään myös kansainvälisillä

30000 kirkon ekumeenisilla päivillä.

Faktan mukaan kristinusko tulee

historian juutalaisesta juuresta:

UT:n Jeshua Nasaretista,

oppilaansa galilealainen,

Jeshuan perintö VT:sta,

Jerusalemin alku-srk heprealainen,

Raamattu juutalainen.

UT:n kirjailijat uskon käänsivät

hellenismin kielelle, jotta pakanat

(ei-juutalaiset) ymmärtäisivät.

Jeshua-ihminen koettiin, uskottiin taivaan

Jeesus-Kristukseksi saapumaan pian.

Pakanoiden kirkko piirsi pian

Kristus- ja Jumala-kuvan uudelleen

keisarin valtiokirkon hallintoon

ja juutalaisille maineen sian.

Eipä näy siksi kristinuskon saatossa eikä

Okunkaan pakanoiden srk:ssa enää

merkkiä juutalaisesta Tiestä ja Totuudesta!

Jos kristitty saa pelastusta kirkon opista

Jeesuksen juutalaisia vastaan,

niin vihaako Jeesuskin omaa kansaa ja

rakastaa siitä lähtenyttä pakanoiden lahkoa?

Jorma Luostarinen

 

OKUN SRK:N TULEVAISUUS?

Katsotaan mennyttä

kauhotaan perinnettä

Ihmisen uskon kokemusta

ovat Raamatun kirjat,

saarnoja, kirjakokoelmia

Okun apupappi, nyt professori

arvioi kirkkoja kristillisiä:

Säilyy paavin kirkko vakaana,

ortodoksin ylistys heikompana,

mutt lutherilainen liukenee

yleis-uskonnollisuuteen

Paavi perustaa teologiseen

Pietarin perinteeseen,

ortodoksinen oikeaan ylistykseen,

mutt lutherilaiselle riittää

valtion kansalaisuutta kiittää

Huokaava sydän katsoo valtiokirkon

uskontolaitoksen palvelukseen:

Ei arvioi roinaa hyvällä

alttarialueen pyhällä

Lutherilainen hylkäsi kerran

perinteen päälinjan Herran,

sen juutalaiskansan

ja juutalaisen Vapahtajan

Ei kristitylle käy perinne

Jeshuan, juutalaisen Jeesuksen,

ei usko Jahveen (JHWH)

Srk:n tuutii perinteen unta

hellenismin Jumalassa,

jota paikataan Raamatun

lauseilla, opilla

Jorma Luostarinen

 

USKONTO JA USKO

Pjärven srk:aan selvää sanomaa

kun kulkuetta messutaan

voit villat sotketaan

Uskontoja satoja

maailmalla luetaan

tutkijoiden kirjoissa

niistä sanotaan

Usko liittyy ihmiseen

kokemukseen sydämeen

ihmissielun syvyydessä

korkeampi pyhyydessä

Meillä kirkko ohjailee

perinnettä korjailee

mutt onpa kirkkokuntaa totta

30000

Pjärven kiista suuri

mittakaavassaan

pikkaraisen pieni muuri

sarjassaan

VT kirja olkoon

kirjoittama ihmisen

mutt tallennettu kirjaan sen

min Jahve (JHWH) antoi sen

UT kertoo meille lailla ihmisen

alkuaikaa perinteen

aikaa Jeshuan

juutalaisen Jeesuksen.

Pjärven itku suuri:

poissa onpi Jeshua

poissa Jahven kansa juuri

Jorma Luostarinen

 

OKUN PAPIN HYVÄ JA HUONO

Valtiokirkko suo ahkeralle, laiskalle markan,

virka varma politiikan,

koulutus rikas, puolueellinen

Tiedekunta ohjaa valtioon, kirkkoon,

antaa, opettaa, rakentaa siltaa

Käytännön suntio korvaisi saarnat

lukien entiset kaavat

Hyvä pappi tuntee tärkeyden,

kehumisen viehkeyden

ja tehtyään toistenkin työt, murtuu:

pohjana ihmisten syyhy,

pehmikkeenä kultin ( palvonta ) tyyny

Ajan myötä ihailusta painajaiseen - Jumalan edessä

Kirkon kaivuusta leipä pois

<Ken uskosta tietää, saa kenkää

Tuomion jälkeen ”kirkko” valkenee

ja kirjanmerkki kalpenee

Miten laitosta siunailee, ei näy tahti

ellei - siten siis näkyy mahti

Papin usko ei vaivaa tuomarin vaakaa

Oikea pappi saa päässään uskoa kysyä,

mutt tabun (= kielletty, pyhä) pitää pysyä

Okun virkamies-pappi itkee Jeesusta illalla

paineita listalla

mutt aamulla menee jo eilisen sillalla

Jorma Luostarinen

 

OLEMMEKO TUTTUJA?

Ihminen Okussa elää kuin varjo vaan:

kerää ja kokoaa

tietämättä kuka ne saa.

Miten paljon jätämme käyttämättä

lahjoja, mahdollisuuksia

auttaa toisia.

Kuljemme ohi, emme huomaa,

kuin elämää riittäisi loputtomiin.

Kun tulee pysähdyksen hetki:

kivut, sairaus, kuolema,

entinen jää, ajatus muuttuu.

Emme tunne itseämme, olemme vieraita.

Emme ymmärrä toisia,

kun mieli on outo vieras.

UT:n Jeshua rukoili anteeksiantoa ihmisille

Isältä,

koska he eivät ymmärrä.

Jos ihminen ei ymmärrä varminta asiaa,

kuoleman tuhoa,

ei hän ymmärrä muutakaan.

Vieraantuminen todesta sotkee:

syntyy keinoelämä

erillään luonnosta,

jossa seilataan aavalla ilman

kiinteää kohtaa.

Jeesus-uskossa pelastus hohtaa,

kun Jumala puhuu omilleen

niin kuin ihminen tutuilleen.

Jorma Luostarinen

 

PAPIN UNI

Matkani jälkeen kolkutin sakastin oveen

ja livahdin salaa sisälle. Kielletty tuntui.

Tunnelma outoili ja enkelit mustat tekivät palvelustaan.

Ihmettelin outoa ääntä kuin koneen surinaa,

joka levisi huoneeseen.

Sitten rautainen enkeli ilmestyi ja

tervehti rautaisella kädellä.

Tiesin paikkani rukouksen jälkeen ja kiiruhdin alttarin eteen.

Polvillani ristin lapsen kädet ja tavoitin itkuni äänen.

Se rohkaisi nousemaan, laulamaan, lukemaan.

Ajatus täyttyi ajankohtaisista sieluni sopukoista

painaen, nostaen, rohkaisten:

vielä lausumaan toiseenkin kertaan.

Kukkanen katsoi minua valkealla alttarilla

näyttäen juuriaan ja

minä katsoin uskoni juureen, josta

oli tullut kivinen talo syylliseen sydämeen.

Kun käännyin istuviin päin

kylmässä huoneessa,

huomasin höyryn nousevan korkeuteen.

Se tuli ihmisten vaatteista, tuskasta, sielun palosta

kaivaten korkeuteen.

Toiset katsoivat ylöspäin, kuoleman omat.

Minä katsoin alas, syvyyteen, kukkani juureen,

ihmetellen, hämmästellen

sen ihanuuden antavaa voimaa.

Kunpa se kukkanen saisi kasvaa ja saada tilaa!

Jorma Luostarinen