Nopeus on hyvää, tehokkuus odotettavaa, musiikki jytää ja Jumala pyhää. Mutt milloin kysyit viimeksi: Kuka tämän keksi? Tottumus – onko se tauti? Aajattelemattomuus – lapsellisuutta? Arvostus – tottumusta? Jumala – mielikuvitusta? Vai käytäntöko se mittaa – hulluudenkin pyhyyden kautta. Pyhä, pyhä, yhteiskunta. Pyhät te työmuurahaiset, jotka ette ajattele, vaan teette ja teette kyselemättä – raadatte. Teillä ei ole mitään, ette näe mitään eikä teitä ole. Teillä on kyllä uskonto, teidän uskontonne, teidän omanne. Mutta vaatikaa perusteenne. Uskolla uskotaan, lapiolla kaivetaan. Uskossa kuollaan ja lapiolla peitetään. Hautaan lasketaan, siunataan, taas kerran.

Ja toisinpäin: Jos olet sisällä, et tunne muuta maailmaa - et mitään, - ei kukaan. Paatunutko vanki, rikollinen. Hänkö roisto, murhamies, heittiö? Ei. Vaan vanki, toisten mielestä. Tee siis poisto, hyvä mies, ajattele asiaa. Oikeus istuu, tuomari puhuu, saarnaa. Herrat nousevat ja laskevat, samoin vartijat. He vankejaan, toiset palkkaansa. Molemmat poikkeavat illalla, kaljalle, ottavat pienet, vanki vain unet. Rutiinia, avaimia, aukaisemattomia ovia, tiiliä ja tärpättiä. Se on vankilan arkea. Vankeja, käytäviä, käyttämättömiä rautoja, haisevia sellejä, ankea, ikävä, näyttämätön, kauhea katsella on putkala, vankila. Muurin yli pääse et, jos taitamaton. Ulko-ovelle pääse et, jos itte olet.

Avain kilisee ja kilisee, mutt kenen taskussa? Ovi avautuu vain avaajalle. Tie vie kelle kassalle? Ja. Jollakin vain hammas kalisee, nyrkki pui taskussa, vain tahto vie vapaalle ja vartija pissalle. Ka, ka niin! Jumala ei huomaa vangittua, ei kanna hän huolta. Juuri nyt hän on varattuna, on toimessa vain puolta. Vaikka minkä tekis. Raitapaitaiset ulkona on, pakkasta on, korkea aita. Tiiliä tuhansia, kenttää temmeltää. On tahtoa, mielikuvitusta, toivoa ja vaikka mitä: Mutta vapaus puuttuu. Vanki kopiss makaa, laiskamato. Portti suuri, paksu, teräksinen, välissä toiseen maailmaan. Jos seisot vain hetken portilla, et tiedä, tunne maailmaa, jossa et ole.

Viideltä läksinkin sitten kalppimaan kotiin. Soitin asemalta Liisalle, ja hän lupasi tulla Simonkentälle samalle bussille, ja tulikin, ja läksimme sitten yhdessä 21:llä Lauttasaareen, jossa olemme ja odottelemme Astaa, Riittaa ja Mattia saapuviksi. Talossa ei ole ketään kotona juuri tällä hetkellä ja huomenna menenkin töihin kahdeksaksi. Vanki raukka syytön on, putkas, sellis temmeltää. Luulot ottaa pamppu pois, ei ole armoton, vain viheltää, ja paskat haistattaa. Palvelu on kehnoa, jos kehnoks sanotaan. Mutt miten sitä parantaa, kun säätäjä on valta – vahtia. Vain sääntöjä me noudetaan vanki vangiks sanotaan. Punainen on ovi vankilan, Vain avaimella ja simsalan, ovi avautuu. Vartija ei kysy, tekee vaan, hän vetää rajan, kumartuu, jos kumartuu, katuu, jos sattuu. Sellis istuu ja pysyy, poika isänmaan. Mieli kaukana on, miehen häkäpään, pois tästä paikasta, ain parempaan, jos hän vain toivoa osaa.

tunnun turhuudesta olemisen. Kuolen, kuolet, kuolemme, kuolema pois vie huolemme - joko huomenna vai ylihuomenna - kuolema sinulle tuo - kuin joulupukki tuomisen. ”Ei ole Jumalaa eikä jumalaa”, sanoi ateisti. ”On Jumala”, sanoi kristitty teisti. Kumpi on oikeassa? Jumalako sen tietää? Silloin jo olet teisti. Jumala ei tiedä. Oletko silloinkin teisti? 21.12.75 Ajatus syntyy – yksilön päässä, ja järvi on jäässä. Sitä ajatus ei muuta. Maailma on muuta kuin ajatteleminen. Yks kaks – ajattelen epäilen ja hapuilen laidasta laitaan. Arvot kuuluvat maailmaan - vai eivät kuulu – luullaan, uskotaan, kinastellaan 12.01.76 Raastuvan oikeudessa pääkallonpaikalla. Kolme vankia heitettiin koppiin ja läpihuutona menivät. Olimme poikien kanssa kolme tuntia keikalla. Iltapäivälläkin Lapinlahdessa viemässä kaksi mielentilaan ja toin pois yhden, joka oli ollut ”paremmassa paikassa” kuukauden. Iltapäivällä sitten myöhemmin olin ykkösellä vartijana ja hyvin mielestäni meni. Avaimet sain oikein mahtavat ja vastuuta lisää, pitää luetteloa vangeista. Oli ylivartijan tehtävä. Juuri sukevalta tullut vartija oli assistenttina, kun minä olin mukamas oppineempi noihin hommiin.

Joistakin ihmisistä käytän sanontaa tai annan niille nimen ”elävät ruumiit”. Mutta tässä on paradoksi. Eutanasian ongelma sairaalassa ja kirjan lehdellä näyttää perin erilaiselta. Kuitenkin ongelmat ovat vain kirjoissa ja ajatuksissa. Luonnossa ei ole ongelmia. Miten usein meillä onkaan käsityksiä tosiasioista, jos meillä niitä ylipäänsä on, jotka eivät pidä paikkaansa. Mutta olisiko meillä silloin käsityksiä tosiasioista? Onko epätosi käsitys käsitys vai jotain muuta? ”Maailma on uneni” ilmaisee analogisesti jonkin toisen käsityksistäni. ”Maailma on mielteeni” – tämä pitää paikkansa MINULLE. Elän siitä, mikä manifestoituu MINULLE. Kun minulle ei manifestoidu mitään, en eksistoi. TUHO = jollekin oliolle maailma ei näyttäydy enää. = maailma lakkaa olemasta = olio on päättänyt olemisensa = aistit eivät toimi eikä niillä olisikaan mitään tehtävää. Ne eivät myöskään ole. = organismi ei ole sitä, mitä sisältyy termiin ”organismi”. = on ilmeisen negatiivista, vaikka ilmaistaan positiivisella kielellä, jota kieli aina on. Kieli on ANNETTU. ( POS. ). Elo ihmisen tää on monesti niin ikävää silloin harhan, illuusion luon – ruusutarhaan katson tarhaa tuota – mi pois luota ja kuitenkin – kuin läsnä se ois Moni väittää – elämä arvo on moni toinen – ei ole tietoinen elää – kituuttaa – vain päivästä toiseen pelkää hän – toivoo hän – jottei … Pessimisti olonsa mitätöi ain ikävöi ja aktiivisti toden esiin tuo – luo tilan

Elämä kulkee lävitseni – elämän virta. Tulen tietoiseksi – tulen ihmiseksi. Vain tietoinen on ihminen. Tietoinen olento tekee ja vain hän suhteita tai oikeastaan ”suhteita” tekee vain ihminen, koska vain meidän kielessämme on sana ”suhde”. ”Jos leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä”, sanoo L.W.. Elinympäristömme määrää, predestinoi meitä ja meidät, monesti auttamattomasti muuttumattomaksi. Selvät lauseet tajutaan parhaiten. Tajuan asioita, ajattelen niitä, puen asiat sanoiksi ja rakennan niistä lauseita. Ne kuvaavat, ollakseen tosia, maailmaa eli siinä vallitsevia tosiasioita eli asiantiloja. L.W.. 27.12.75 Saamme tyydytystä maailmasta niin eri tavoin – määrin. ”Miksi jotkut kärsivät niin paljon”, ei löydä useinkaan sopivaa ja tyydyttävää vastausta. Meillä on niin erilaiset mahdollisuudet tehdä eksistoimisessamme. Tajuntamme sisältö kunakin hetkenä sisältää vain vähän aktiivista tietoisuutta. Siksi näemme maailman joka hetki perin yksipuolisesti. meillä on jokaisena hetkenä perin heikot tiedot tosiasioista. Sairaan ja sairaalan näkökulmasta ja vuoteesta maailma näyttäytyy hyvin eri tavalla kuin jo niinkin edellistä läheltä kuin hoitajan paikalta. Katsomme maailmaa aina jostakin näkökulmasta. Emme pääse maailmassa vallitseviin tosiasioihin koskaan. Tiedostamme eri lailla ja laadullisesti. Tiedostaminen ja ajattelu liittyvät läheisesti yhteen. Tiedostaminen sisältää itseni ja itsessäni olevan maailman kuvan. Kuva ja aivot liittyvät jollakin tavalla yhteen. Kuka tai mikä minussa tekee havaintoja eli tiedostaa, osako minussa vai minuus. Mitä tarkoitan näillä käsitteillä ”osa minussa” ja ”minuus”? Voin antaa luetteloja: tiedän, että on tai on saatu selville, että on niin ja niin, jne…. Mutta voin aina ja on hyvä kysyä: ”Mitä tarkoitan näillä asioilla ja miksi on niin kuin on?” Onhan minulla ilmeisen HYVÄ MIELIKUVITUS. Tiedän, että kuvittelen monia asioista, jo puhuessanikin, kun vertaan lauseita ja todellisuutta.