”ALÄ TUKI PELASTUSTIETÄ!” Otavan julkaisema Raamatun selitysopillinen kirja ”Sensuroitu” kirvoitti minua, papin oikeuksista erotettua syytteellä ”kirkon tunnustuksenvastaisuus”, ajattelemaan 30-vuotista työkauttani. ”Sensuroitu” on saanut paljon huomiota: Se on ollut valtakunnan medioissa; on finalistina vuoden 2023 kristilliseksi kirjaksi; valittiin tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi, jne.. Otava mainostaa netissä: ”Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. …Oikeasti Raamattu on muovautunut kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esim. monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille.” Voin vain kuvitella, miten perinteelliset herätys-kristilliset ja –uskovaiset suhtautuvat kirjan esittämiin tutkimusfaktoihin ja mitä seurauksia kirjan radikaalilla tietoudella on! Omalla kohdallani sain potkut, vaikka puhuin vain varovaisen hiljaa ko. kirjan asioista, joista jokainen papiksi valmistuva tiesi jo 1970-luvulla. Jos katsotaan uskomisen itsestäänselvyyksiä ”Sensuroidun” hengessä ja sitä mitä pappi tuomiokapitulin valvonnassa saa sanoa, päädytään tiivistetysti kristillisen uskon, joka on pelastususkonto, pelastus-käsitykseen. UT:n sana pelastus tulee alkukieli kreikan sanasta soteria, joka on suomeksi pelastus, vapautus, terveys ja eheys. UT:n hahmo, Pelastaja, on vastaavasti Soter. Nyt, ja jos uudet tuulet puhaltavat ”Sensuroidun” jälkeen, ymmärrämme uskoa paremmin. Tuo Soter tulee UT:iin sen syntyajan Palestiinan ympäristön kulttuureista ja VT:iin muinaisen Israelin kansan kohtaamista kulttuureista. Aivan samoin täällä meillä moni-kulttuuriset tekijät vaikuttavat mitä ja miten kirjoihin kirjoitetaan. Raamattu-kirjaan kirjoitettiin pelastuksesta sen ajan tyylin mukaan: VT:ssa esim. Persian kuningas Kyyros nähtiin pelastajana ja häntä kutsuttiin nimellä Kyyros-Soter. Hän vapautti, vapahti ja pelasti Israelin babylonialaisten alaisuudesta. Heidän särkemäänsä temppeliä alettiin rakentaa Jerusalemiin Kyyros-Soterin siunauksella. Israelilaisten silmissä ja uskossa pakanallinen Kyyros ansaitsi korkean arvonimen! Vastaavan ajattelutavan kulttuurilinja näkyy UT:ssa. Kreikankieliset Jeesukseen uskovat kutsuivat Herraansa Kyrios, joka juontui Rooman keisarin latinankielisestä nimityksestä Dominus et Deus, Herra ja Jumala. Kristityt ylistivät pakanallisella käsitteellä omaa Herraansa, Jeesusta ja kirjoittivat Raamattuunsa hänen arvonimekseen Kyrios kai Theos, Herra ja Jumala. Sillä sanouduttiin irti pakanoiden herrasta. Kristillisen uskon, kulttuurin ja kirkon monivaiheinen matka kuljettaa mukanaan kysymystä: ”Miten ihminen voi pelastua?” ”Sensuroitu” osoittaa miten kiihkeää kädenvääntö uskomisesta on ollut. Alkukristittyjen aikaan UT:ssa pelastus nähtiin tien, kreikan hodos, kulkemisena. Hodos tarkoitti myös oppia, kuten esim. Paavalilla. Kysymys oli pelastus-tiestä, jota seurattiin uskossa, uskoen. UT:n mukaan pelastustien kulkemin oli iloista ja toivovaa elämänkulkua ja kaikille mahdollista: Kuljettiin yhdessä vapahdettuina Vapahtajan, Soterin, matkassa. Kun kuljen kaupungeissa ahtaita väyliä, törmään usein varoitustauluun, jossa lukee: ”Älä tuki pelastustietä!”. Sillä neuvotaan ihmisiä etteivät tuki autoilla ja esteillä ambulanssin ja ”pelastus”-henkilöstön liikkumista. Omien kokemuksieni valossa mieleeni tulee ajatus: Tuolla taululla Jumala muistuttaa tien kulkijaa tekemistään tukkeista! Jorma Luostarinen

”SENSUROITU” Huokaisen näin pappis-oikeuksista erotettuna syytteellä ”tunnustuksenvastaisuus”, kun luen netistä, että otsikon niminen kirja on saanut vuoden 2023 Kanava-palkinnon ja on ehdokkaana vuoden 2023 kristilliseksi kirjaksi ja tietokirjallisuuden Finlandia –kirjaksi. Kirjan kirjoittajia on kaksi, pappi ja teologi. Kustannus-osakeyhtiö Otava esittelee kirjan näin: ”Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta. Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä. Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esim. monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille. Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen.” Minua yhdistää tähän kirjaan vain se, että 30-vuotisella pappis-kaudellani srk:ssa, varsinkin loppuvaiheessa, aloin palavasti kiinnostua ottamaan itse selvää Raamatun totuuksista, lukemaan selitysoppeja ja Raamatun syntyyn vaikuttaneita kulttuureja, ja tuomaan löytöjäni seurakuntalaisten tietoisuuteen. Mitä enemmän aloin ymmärtää uskon taustaa, eikä vain kulisseja fraaseineen, kristinuskon juuria ja matkanvarren historiaa, sitä huonommin minulle kävi suhteessa hiippakuntahallintoon: Seurakunta kirkkoneuvosteineen ja -valtuustoineen, ja seurakuntalaiset tekivät minusta 16 isompaa kantelua. Minä tein vastapainoksi 16000 kotikäyntiä enimmäkseen pyytämättä varsinaisen työni lisäksi: Minun oli pakko repiä, jaksaakseni, jostakin voimaa ja positiivista työni merkitystä, jota virallisella puolella ei ollut olemassa. Sydämeeni sattuu ajatellessani papin matkaani ihmisten koteihin keli kuin keli, auraamattomia teitä 35 asteen pakkasessa, niinä väliaikoina, kun minulle ei jaettu työtehtäviä: Miten halpa pappi voi olla kirkon työntekijänä! Se mitä minä sanoin saarnoissa, puheissa ja keskusteluissa oli täyttä asiaa: Olin ottanut asioista selvää enkä halunnut salata tietämystäni rakkailta seurakuntalaisilta: En pystynyt valehtelemaan pappina, koska teologina tiesin uskonasioista kulissien ja hienostelun takana! Uskon, että ko. kirjan kirjoittajilla on jotain samaa kaipuuta pappina ja teologina: auttaa ymmärtämään uskoa, että alusta alkaen on ollut kysymys uskomisesta. Omassa tapauksessani minua sieppaa se, että mitä minä sanoin ja mitä ko. kirjan kirjoittajat sanovat, ei ole millään lailla yhteismitallista siihen nähden miten meille kävi! Minä kerroin paljolti samoista asioista ja menetin kaiken: Työ ja vaiva päästä papiksi nollautui. Kun tavallinen seurakuntalainen lukee ko. kirjan, saa hän vastaansa niin valtavan näköalan, jota tuskin kestää katsoa ja jota tuskin voi sovittaa omaan uskoonsa! Minun saarnani olivat pieni pihaus siihen nähden! Minä halusin puhua parhaan ymmärrykseni mukaan siitä, mihin olin virassani sitoutunut: Säästelin sanojani, sovitin niitä seurakuntalaiselle hänen tilanteensa mukaan ja toimin opettajana hänelle koulutukseni ja ennen kaikkea oman uskoni mukaan. Mutta minun uskoni ei ollut sovelias kirkolle! Ensimmäisen työpaikkani khra oli oikeassa 57 vuotta sitten: ”Veli, sinä saat vielä sanoa!” Jorma Luostarinen

Huokaisen näin pappis-oikeuksista erotettuna syytteellä ”tunnustuksenvastaisuus”, kun luen netistä, että otsikon niminen kirja on saanut vuoden 2023 Kanava-palkinnon ja on ehdokkaana vuoden 2023 kristilliseksi kirjaksi ja tietokirjallisuuden Finlandia –kirjaksi. Kirjan kirjoittajia on kaksi, pappi ja teologi. Kustannus-osakeyhtiö Otava esittelee kirjan näin: ”Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta. Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä. Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esim. monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille. Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen.” Minua yhdistää tähän kirjaan vain se, että 30-vuotisella pappis-kaudellani srk:ssa, varsinkin loppuvaiheessa, aloin palavasti kiinnostua ottamaan itse selvää Raamatun totuuksista, lukemaan selitysoppeja ja Raamatun syntyyn vaikuttaneita kulttuureja, ja tuomaan löytöjäni seurakuntalaisten tietoisuuteen. Mitä enemmän aloin ymmärtää uskon taustaa, eikä vain kulisseja fraaseineen, kristinuskon juuria ja matkanvarren historiaa, sitä huonommin minulle kävi suhteessa hiippakuntahallintoon: Seurakunta kirkkoneuvosteineen ja -valtuustoineen, ja seurakuntalaiset tekivät minusta 16 isompaa kantelua. Minä tein vastapainoksi 16000 kotikäyntiä enimmäkseen pyytämättä varsinaisen työni lisäksi: Minun oli pakko repiä, jaksaakseni, jostakin voimaa ja positiivista työni merkitystä, jota virallisella puolella ei ollut olemassa. Sydämeeni sattuu ajatellessani papin matkaani ihmisten koteihin keli kuin keli, auraamattomia teitä 35 asteen pakkasessa, niinä väliaikoina, kun minulle ei jaettu työtehtäviä: Miten halpa pappi voi olla kirkon työntekijänä! Se mitä minä sanoin saarnoissa, puheissa ja keskusteluissa oli täyttä asiaa: Olin ottanut asioista selvää enkä halunnut salata tietämystäni rakkailta seurakuntalaisilta: En pystynyt valehtelemaan pappina, koska teologina tiesin uskonasioista kulissien ja hienostelun takana! Uskon, että ko. kirjan kirjoittajilla on jotain samaa kaipuuta pappina ja teologina: auttaa ymmärtämään uskoa, että alusta alkaen on ollut kysymys uskomisesta. Omassa tapauksessani minua sieppaa se, että mitä minä sanoin ja mitä ko. kirjan kirjoittajat sanovat, ei ole millään lailla yhteismitallista siihen nähden miten meille kävi! Minä kerroin paljolti samoista asioista ja menetin kaiken: Työ ja vaiva päästä papiksi nollautui. Kun tavallinen seurakuntalainen lukee ko. kirjan, saa hän vastaansa niin valtavan näköalan, jota tuskin kestää katsoa ja jota tuskin voi sovittaa omaan uskoonsa! Minun saarnani olivat pieni pihaus siihen nähden! Minä halusin puhua parhaan ymmärrykseni mukaan siitä, mihin olin virassani sitoutunut: Säästelin sanojani, sovitin niitä seurakuntalaiselle hänen tilanteensa mukaan ja toimin opettajana hänelle koulutukseni ja ennen kaikkea oman uskoni mukaan. Mutta minun uskoni ei ollut sovelias kirkolle! Ensimmäisen työpaikkani khra oli oikeassa 57 vuotta sitten: ”Veli, sinä saat vielä sanoa!” Jorma Luostarinen