RAAMATUSSA SANOTAAN, RAAMATTUA TULKITAAN Katson aihetta Päivi Räsäsen viimeisin oikeusjuttu taustalla. Päätöstä jutussa ei ole vielä tullut. Kirjoittaessaan ja puhuessaan kansanryhmästä hän perustelee tähän malliin: ”Raamatussa sanotaan näin”, ”Jumalan tahto Raamatun mukaan on näin”. Hän lukee kirjoitetusta tekstistä samat lauseet kuin kuka tahansa. Ilmaisutapa tuntunee kaikkien mielestä kotoisen tutulta. Jokainen pappi käyttää Raamattua samalla tavalla omiin tarkoituksiinsa, lukee jumalanpalveluksessa ”Jeesus sanoo näin”, vastaavalla tavalla kuin Assurian kuningas sanoo kirjoituksissaan VT:n kansalle 3000 vuotta sitten ”koo aamar melek assuur” = ”näin sanoo Assurian kuningas”. Kirjoitettu sana sinänsä on kaikille yhteinen. Oikeusjutun syyttäjän näkökulmasta Raamatun sanan käyttö ei olekaan mikään ongelma vaan se miten ja mihin tarkoitukseen sanaa käytetään. Räsänen käyttää Raamattua välineenä arvioidessaan ihmisiä. Hän on syytteessä siitä miten hän suhtautuu ihmisiin. Syyttäjän näkökulmasta sillä ei ole merkitystä mitä perusteita Räsäsen mielessä liikkuu vaan sillä miten hän julkisesti kohdistaa sanottavansa toisiin ihmisiin. Suomen lain mukaan sillä tavalla sanominen on laitonta. Pappiskoulussa teologisessa 50 vuotta sitten Raamatun selitysoppia opetettiin paljolti tunnuksellisesti kirkon piikkiin. Opettajat olivat pappeja eivätkä vielä tienneet mitään Heikki Räisäsen historiallis-kriittisestä metodista. Siihen aikaan Raamatun lauseet, VT:n ja UT:n uskonlauseet, nähtiin paljolti samanarvoisina kuin historiatiede kirjoitti maallisista historian tapahtumista. Missään oppikirjoissa ei sanottu kuten tänään tähän tapaan: Raamattua on pakko tulkita; Raamattua pitää soveltaa; ihmisten kirjoittamissa teksteissä ilmaistaan kirjoittajan motiiveja, tunteita, painotuksia, uskoa, pettymyksiä, asenteita tärkeitä henkilöitä kohtaan; siellä rohkaistaan srk:aa uskomaan, kestämään, kokemaan yhteistä iloa; ensimmäiset kristityt kokivat, näkivät Jumalan läsnäolon Jeesuksessa; he halusivat kertoa kokemastaan hyvästä koko maailmalle pelkäämättä seurauksia Rooman ankaran keisarin lain edessä. Nyt jo vanhana entisenä pappina ymmärrän Päivi Räsästä. 1950- ja 60-lukujen kansakoulusta alkaen uskontoa opetettiin samaan tyyliin kuin Räsänen tänään. Silloin ihmiset tavatessaan toisiaan puhuivat Jumalasta arkielämän realiteettina, ja Jumalalla perusteltiin ja selitettiin luonnon tapahtumia, kansojen kohtaloita ja historian kulkua, aivan kuten Katekismuksesta pappi oli opettanut rippikoulussa. Tämän päivän maailmassa Raamatun lauseilla on kapeampi käyttöarvo kuin Assurian kuninkaan, UT:n alkukirkon ja 1950-luvun ihmisten aikaan. Selviytyäkseen pälkähästä Päivä Räsäsen on arvostettava edelleen sitä mitä Raamatussa sanotaan mutta myös ymmärrettävä, että hänen jokainen puhe ja kirjoitus on ihmisen tulkinta ko. asiassa, ja on pitkä ja ongelmallinen matka siirtää Raamatun muinainen teksti kohti tämänpäivän ihmisiä!. Jospa Päivi Räsäsen ahdingon kautta syntyisi papeille jotain rehellisempää, kestävämpää ja rohkaisevampaa perustaa tehdä työtä hiippakuntatuomioistuimen ja srk:n välissä! Jorma Luostarinen Outokumpu

”KUN KOULUTYÖNI ALKAA TAAS…” Näiden virren sanojen tunnelmissa aloitin koulunkäynnin silloisessa kansakoulussa ja sen aamuhartaudessa 70 v sitten. Äiti saattoi minut alakoulun pihalle ja poistui pian kurkistaen lastaan vielä koulun nurkan takaa. Jäin yksin toisten joukkoon, en tiennyt kenen luo menisin, kenelle sanoisin jotain, koska en tuntenut ketään. Olin yksin maailmassa, yksin toisten seassa, itku tuli, ihana lohduttava itku. Vasta nyt vanhana voin käsittää, mitä se oli, mistä oli kysymys: En ollut saanut harjoittelua vastaavissa tilanteissa, olin kasvanut liikaa kuin tyhjiössä ilman monenlaisia ihmisiä. Avuttomuuteni takia minua oli helppo kiusata koko alakouluiän: En osannut puolustautua enkä saanut puolustautua, koska äitini määräsi minut pyytämään anteeksi jokaiselta, jota minä olin vahingoittanut puolustautuessani. Vasta pitkällisten terapiakäyntien kautta aikuisena opin tajuamaan, että minullakin oli oikeus puolustautua, sanoa mielipiteeni ja löytää paikka elämässä. Mitään valmista kestävää ei koti eikä koulu antanut. Ainut selkeä turva ja apu oli kodin välittämä yksinkertainen uskonnollisuus. Tällä viikolla Okussakin alkoivat koulut. Useana päivänä jauhettiin aamuTV:ssä sitä, miten lapset kiusaavat toisiaan koulussa ja mediassa kaikin mahdollisin keinoin. Oli lasten haastatteluja, heidän kokemuksiaan ja erilaisia ongelman ratkaisuja. Usein toistui ajatus, että ”pitää olla vaan oma itsensä”, ”sillä pärjää.” Mutta, mutta! Mitä muuta kukaan voi olla kuin oma itsensä! Ihanteeksiko tuo tokaisu jää? Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen, eivät kymmenet tuhannet päiväkotilapset ja koululaiset tarvitsisi psykiatreja kuten tänään! Ajatuksessa on kuitenkin sen verran perää, että sitä voi tukea C.G. Jungin yksilöitymisen psykologialla. Terapiavuosieni aikana pappina yritin soveltaa tuota ”oman itseni tietä” työssä ja ihmissuhteissa. Näin jälkikäteen iloitsen siitä tiestä, vaikka lähimmäiseni tuottivat minulle sillä tiellä paljon kärsimystä, koska he eivät ymmärtäneet mistä puhuin. Se ei ollut minun syyni, vaikka syykseni se tuli! Minun kohdallani oli hyvä apu lapsuuden vajavaisen köyhän kodin rakkauden sävyttämä uskonnollisuus. Se oli luja sisäinen perusta kestää iskuja ja tasapainottaa mieltä. Papin virassa ajatukset ”minä koen näin”, ”minä ajattelen näin”, ”minun mielestäni…” eivät toimineet srk:ssa eikä hiippakuntahallinnon tuomioistuimessa: ”Kirkossa ei olla minä!”. ”Kun koulutyöni alkaa taas” toi mieleeni tuntuman sinne 70 vuoden taa, kun pikkupoikana vapisin siellä alakoulun sepelipihalla saamatta mieleeni mitään selkeää ajatusta. Ajatus 70 v:n päähän eteenpäin oli mahdottomuus. Nyt mahdottomuus on tullut mahdolliseksi! Olen vielä hengissä! Minun reittini elämässä oli tällainen. Sen suuntaviivat näkyivät varhain. Kunpa joku olisi sanonut: ”Ole vaan oma itsesi!” Jorma Luostarinen